lauantai 27. huhtikuuta 2013

Runomatto

Ajatus mattoon lähti Stam1na yhtyeen kappaleesta Murtumispiste, joka on soinut taas pienen väliajan jälkeen ahkerasti levysoittimessani. Vaikka kappaleen sanoitus on hempeä ja rakkauspainotteinen, musiikki tuo siihen kontrastia. Rakkauden ei tarvitse olla vaalenpunaista pilvihörsylää, vaan siitä voi löytyä särmää ja vastakohtia. En halunnut matosta liian pliisua, vaikka sanoitus olisi antanut siihen mahdollisuuden. Oma mieltymys vahvempiin sävyihin vaikutti suuresti, tosin hempeä vaaleanpunainen sopii joukkoon vallan mainiosti.
 


 Jos olisit laulu kirjoittaisin sinut pintaani
Omaan kylkeeni ylös sävelin
Kohisten hiljaa alkunuoteista viime tahteihin
Juurista latvustoon, ylös taivaisiin

Ja jos katoaisit nuotittaisin taivaan

Riitasointuja, epävirettä
Tahtivirheitä, vääriä säveliä
Ei virheettömyys ole täydellistä

Jos olisin puu, taipuisin ääntäsi vasten
Jos luonto antaisi periksi vaikka murtumispisteeseen asti
Sillä runkoni murros saa vahvempaan liitokseen
Kasvaa, voisin murtua uudelleen ja uudelleen

Jos olisit laulu kirjoittaisin sinut kauaksi täältä
On muut laulut liian äänekkäitä
Sanoittaisin, sovittaisin alkutavuista viime riimeihin
Muita töitä puhtaammin ja kauniimmin

Ja jos katoaisit'sinut voisin soittaa

Riitasointuja, riitasointuja
Riitasointuja, riitasointuja

Riitasointuja, epävirettä
Tahtivirheitä, vääriä säveliä
Ei virheettömyys ole täydellistä

Jos olisin puu, taipuisin ääntäsi vasten
Jos luonto antaisi periksi vaikka murtumispisteeseen asti
Sillä runkoni murros saa vahvempaan liitokseen
Kasvaa, voisin murtua uudelleen ja uudelleen

Kuin katkenneen luun liitoskohta
Vahvempana murtumaa kasvan
Kun tästä selviän, otan ja juon
Juon elämän maljan
Juon
Juon
Juon ja laulan
Juon ja laulan

Jos olisin puu, taipuisin ääntäsi vasten
Jos luonto antaisi periksi vaikka murtumispisteeseen asti
Sillä runkoni murros saa vahvempaan liitokseen
Kasvaa, voisin murtua uudelleen ja uudelleen
Uudelleen, uudelleen

Lyrics Antti Hyyrynen

 

Matto on toteutettu perinteisellä palttinasidoksella ja se on kudottu kolmella sukkulalla. Matossa kulkevat jatkuvasti pinkki/vaaleanpunainen, vihreä ja valkoinen kude. Valkoinen kude oli trikookudetta, jonka hankin vartavasten mattoon. Halusin koko matkalle saman sävyisen valkoisen kuvaamaan tiettyä pysyvyyttä ja jatkuvuutta. Pinkki ja vihreä olivat vanhoja lakanoita ja tyynyliinoja jotka itse värjäsin. Tarkoitus olikin että pinkkiä ja vihreää tulisi kirjavina erimääriä. Matossa pinkki ja vihreä vaihtelevatkin epätasaisin välein. Tästä syystä en tehnyt tarkaa suunnitelmaa ennekuin lähdin kutomaan mattoa. 

Jotta matostani ei tulisi liian tasainen ja yksitoikkoinen halusin siihen hieman jotain vaihtelua. Kanssaopiskelijan ideasta innostuneena tein mustalla tyllillä, joka hieman kimalsi, pohjapujotuksia. Sanoituksessakin puhutaan virheistä ja riitasoinnuista, joita epämääräisesti olevat mustat pätkät edustavat.    

 

Päätyhapsuille halusin tehdä jotain erilaista, koska matto itsessään on aika yksinkertainen. Kierretyt hapsut tuovat rytmiä ja tasapainoa. Lisäsin hapsuun aina kolme lankaa lisää, osa mustia ja osa valkoisia. Mustat langat hapsuissa yhdityvät mustiin pätkiin matossa ja luovat yhtenäisen kokonaisuuden.

Maton tekeminen vei runsaasti aikaa ja tiukalla aikataululla tehtynä se aiheutti (osaksi) ranteeseeni rasitusvamman. Tosin se kaikki oli sen arvoista ja lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen. Erityisen aikaa vievää oli päätyhapsujen kiertäminen, useampi ilta siinä vierähti. Aikaa vierähti myös siihen että parini kanssa jouduimme uusimaan lähes kaikki nyörit. Oppimisen kannalta kuitenkin se oli hyödyllistä ja nyt osaan sitoa nyörejä erittäin hyvin sekä tiedän mikä nyöri kuuluu mihinkin. 

Ensimmäiseksi matoksi mattoni on erittäin onnistunut ainakin omasta mielestäni. Pieniä virheitä matosta löytyy, mutta nehän kertovat oppimisesta ja kuinka ilman virheitä voisi kehtittyä. Valitsemassani sanoituksessakin sanotaankin ei virheettömyys ole täydellistä, mikä pätee omaan mattooni oikein hyvin.

Matto on saanut jo kotona hyväksynnän; sen alle voi mennä piiloon, päällä voi ottaa pienet torkut sekä leikkiä päätyhapsuilla. Täydellinen matto juuri minulle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti