perjantai 22. joulukuuta 2017

Kierroksen viimeinen paketti

Koko Salainen neuleystävä kierroksen ajan olen saanut aivan ihania paketteja, jotka ovat olleet juuri minun näköisiäni. Eikä tämä viimeinenkään paketti tuottanut pettymystä. Paketti täynnä ihanuuksia 💖 Pakettieni takaa paljastui BlueNun blogista Silmukat sekaisin.


Lankana oli tällä kertaa Sirdarin Touch ja teeteen lumi lankoja. Aivan ihania juuri lumihangen hohtoa ja pehmeyttä. Näistä saa varmasti ihanan pehmeän huivin, johon voi kietoutua. Ja kuten SNYni ehdotti yhdessä näistä saisi mielenkiintoisen pinnan aikaiseksi. Tämä vaatii vielä hieman suunnittelua ( ja lankojen hypistelyä :D ).

Tämä jouluinen purkki aiheutti suurta ihastusta. En ainakaan muista kertoneeni, että Mauri Kunnas on suuria suosikkejani. Samanlaisia purkkeja olenkin muille hankkinut, mutta itse olin jäänyt aina ilman.


Itsetehtyinä paketista löytyi suloinen tonttu. Tämä löysikin paikkansa lasioven takaa kuikuilemasta. Mansikka nimittäin rakastaa huovutettuja asioita ja kerkesin tontun lakkiakin maistamaan.


Lisäksi löytyi virkattuja lumihiutaleita.


Ja tämä ihana tonttukortti sulatti täysin sydämen.


Kuvaamatta erikseen jäi vielä herkut Fazer Travel London -suklaa ja lumiset vaahtokarkit, nam. Lisäksi vielä paketissa oli häivähdys kesää mansikan tuoksuisen kynttilän muodossa. Eikä ollut ollenkaan liian voimakas tuoksu, kuuluu lempituoksuihini ja samantuoksuisia tuikkuja minulta löytyikin jo :)

Suuret kiitokset vielä SNYlleni kaikista ihanista paketeista 💖 

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Salaisen jouluystävän toinen paketti

Tälläkin kertaa salaisen jouluystävän paketista löytyi ihanuuksia. Herkkuja oli niin minulle kuin Mansikkallekin. Ja molemmat meistä on oikein tyytyväisiä, näitä herkkuja säästetään hieman lähemmäs joulu ( jos siis maltetaan :D ). Kardemumma putkilon nähdessäni mieleni alkoikin tehdä pullaa, ehkäpä sitä leivonkin jouluksi.

Lisäksi paketissa oli aivan ihana lyhty. Näitä olinkin muutamia erilaisia pyöritellyt käsissäni, mutta juuri tätä en ollut aiemmin nähnyt. Lyhdyn sanomakin oli juuri minulle, saan usein kuulla kuinka hymyilen jatkuvasti :) Pattereilla toimivat valot ovatkin nykyään aivan suosikkejani. Kun asuu vanhassa talossa, jossa pistokkeita on hyvin vähän on jouluvalojen asettelu haastavaa. Onneks näitä patterivaloja on nykyään saatavilla, niin voin asetella valoja aivan oman mielen mukaisesti.

 Ja ihastuttava (itsetehty?) kassi. Nyt jäi Tomppa ja sateenkaarinorsut joulutauolle ja tämä kassi kulkee mukanani 💖


 Salaiseksi jouluystäväkseni paljastui Kristiina blogista Tule Joulu Punainen...
Suuret kiitokset sinulle ihana ystäväni, onnistuit täydellisesti lähettämissäsi paketeissa. En olisi voinut toivoa parempaa Jouluystävää 💖

torstai 23. marraskuuta 2017

Marraskuu ja isänmaallinen paketti


Marraskuun SNY-paketti saapui ja oli täynnä ihanuuksia jälleen. Oli niin kirjaa, kuin lankaa ja herkkuja unohtamatta. Suomi 100 -teeman mukaisesti kaikki kotimaisista. En ollutkaan tullut hankkineeksi vielä itselleni Novitan 7 veljestä lankaa Suomi-värissä. Aivan varmasti siitä tulee ihanat sukat :) 


Suomen mallisesta rasiasta löytyikin itse tehnyt villasukat ja juuri minun väriäni 💖

 

Tiskirätistä löytyi ihana viesti, joka on niin totta. Onneksi minulla on tiskikone, joten suuretkaan tiskimäärät ei haittaa :D


Lankakirjasta löytyi jo nyt vaikka mitä kivoja ideoita. Mietinkin jos tekisin pirtanauhaa tämän kuukauden langasta, voisi tulla aika hyvän näköistä.


Aikaisempien kuukausien mukaisesti paketissa oli mukana Fazer traveller suklaata, tällä kertaa makuna oli mutakakku, nam.


Vielä parempi kuva ihanista villasukista. Täydellisen kokoiset 36 :) En voi muuta kuin ihailla näitä 💖


Kiitos jäälleen ihana SNY 💖

perjantai 10. marraskuuta 2017

Salainen jouluystävä

Tänä vuonna lähdin mukaan Salainen jouluystävä -kierrokselle. Juuri sopiva kierros tällaiselle jouluhöperölle :D Tarkoituksenahan on lähettää salaiselle ystävälle kaksi jouluista pakettitervehdystä. 

Oma ystäväni olikin onnistunut kokoamaan juuri minun näköisen paketin. En voi kuin ihmetellä kuinka täysin vieras ihminen voikin tietää täysin millaiset asiat ilahduttavat minua :)

Ensimmäisestä paketista löytyi runsain mitoin ihanuuksia. Puinen kuusi, erilaiset kuuset ovatkin lempparikoristeitani ja puu materiaalina myös yksi niistä mistä erityisesti pidän. Glitterpintainen omenakäsisaippua, tätäkin olin jo muutaman kerran pitänyt kaupassa pitänyt kädessäni. Ihanat hamahelmistä tehdyt kissamagneetit 💖 nämä menivät heti jääkaapin oveen ja ovat keränneet kehuja muiltakin :)


Lisäksi paketissa oli paketoituna joulusuklaata. Mikä ihana herkku 😋


Paketista löytyi myös joulusukka ja sukasta herkkuja Mansikalle. Neitihän otti tyytyväisenä herkut vastaan. Mistä ystäväiseni osasitkin arvata kananmakuiset herkut ovat Manskun aivan lemppareita.


Viimeisimpänä paketista löytyi ihana kortti, jonka viesti hymyilytti.


Iso kiitos salaiselle jouluystävälleni ihanasta paketista 💖

perjantai 20. lokakuuta 2017

Loistetta lokakuuhun


Lokakuu saapui ja sen mukana lokakuun SNY-paketti. Pakettihan on kerennyt minulla olemaan jo muutaman päivän, mutta nyt vasta kerkeän siitä kirjoittamaan. Graduhommat ovat vieneet ajasta suurimman osan, mutta kyllä se on edistynytkin mukavasti. Valmistuminen alkaa lähentyä ☺

Mutta sitten itse pakettiin. Pakettia avatessa minulla olikin utelias apulainen. Kaikki tarkastettiin ja todettiin oikein kelpo sisällöksi Mansikan toimesta. Sisältöhän oli aivan ihana ja juuri minun näköiseni.


Kolme kerää ihana pehmeää Alize Bamboo Finea. Yksi keristä toimitti kuvaushetkellä neiti Karvakorvan tyynyn virkaa 😁 Näistä tulee aivan varmasti ihana pehmeä huivi. Nyt vain pitäisi päättää millainen. Ehkäpä jotain kevyen pitsistä... Ihastuin erityisesti tähän pehmeyteen. Värikin on aivan minun, marjapuuroon vivahta. Sävyä on vaan vaikea saada kuvattua oikein. Uusi tuttavuushan tämä oli, eli kiitos ihan SNY, rakastuin heti  💖


Mitä kaikkia muita ihanuuksia paketista löytyikään. Silmukkamerkkejä neulomisen avuksi ja teetä illoiksi. Ihana käsirasva, tätä kerkesinkin jo testata. Miten pehmeät kädet tällä saikaan ja pähkinäinen tuoksu, taivaallista. SNYni taitaa tuntea minut paremmin kuin tietääkään: tämä suklaa on ollut ihan lemppariani tänä syksynä. Ja välkkeeksi valitut helmet ovat tismalleen tämän syksyn väriäniä. Joten todellakin onnistuneita valintoja sinulta ☺


Lisäksi SNYni oli askarrellut minulle tupsuheijastimen pimeneviin iltoihin. Meillä olikin Mansikan kanssa keskustelu kummalle tämä heijastin kuuluu, neiti kun kerkesi innoissaan heittelemään sitä pitkin pöytää. Yhteisestä sopimuksesta se kuitenkin päätyi koristamaan minun laukkuani 😁


Kiitos jäälleen onnistuneesta paketista ihana SNY, kyllä nyt taas jaksaa pakertaa gradun parissa. Nyt vain lähden etsimään sopivan oloista ohjetta huiviin ☺

perjantai 29. syyskuuta 2017

Syyskuun hemmottelua

Salainen neuleystäväni onkin hemmotellut minua suuresti tässä kuussa. Ensin saapui välimuistamisena ihana värityskirja ja värikynät. 


 Otin rentoutumisvinkin vastaan ja olenkin hieman kokeillut värittelyä :D Se muuten on toiminut. Lisäksi nämä värikynät on huippuhyvät.


Samana päivänä (epäilen kyllä että värityskirja oli tullut edellisellä viikolla, muta viikonloppureissuni takia löysin sen vasta maanantaina) sain pienten vastoinkäymisten jälkeen myös kuukauden pakettini :D. Ja miten paljon sieltä löytyikään ihanuuksia.


Kesäisiä taikapalloja kaksin kappalein ja vielä Neulehittejä sinulle -lehti. Tämä lehti olikin uusi tuttavuus. Ihanan kesäisiä ohjeita, jospa sieltä ensi kesäksi löytyisi joku kiva vaate. Palloja keriessä niistä ilmestyi mitä ihanampia yllätyksiä; valkosuklaata (nam), puikkostoppareita, nappeja (sydännapit ovat menossa takkini hihoihin, joista on napit puuttuneetkin jo hyvän aikaa), pitsinauhaa, kerroslaskurit, handmade-nauhaa ja -koristeita, kiinnityshakasia, mittanauha ja käsintehty kortti. Omistan useita mittanauhoja, mutta mistä SNY:ni tiesikin, että ne ovat kaikki kateissa ja olen viimeisen kuukauden ajan käyttänyt metrimittaa mittauksessa :)


Lanka, joka palloista paljaistui oli Alice Superwash -lankaa. Värit olivat kyllä niin omiani. Lankana tämä on minulle uutta, mutta ehkäpä näistä tulisi ihanat räsymatto polvisukat tai eripari sukat. 


Toki olin lomakkeeseen kirjoittanut olevani suuresti jouluihminen, mutta onko myös SNY jouluihmisiä? Taikapallosta paljastuivat myös nämä ihat jouluiset pikkukoristeet, joille hymyilin suuresti :) . Itsehän aloitan viimestään juhannukselta joululahjojen teon, joten todellakin näissä oli kesäinen vivahde :D


Tämä (tai oikeastaan nämä) syyskuun paketti kyllä piristi mukavasti ja oli aivan minun näköiseni. Odottelen jo innolla lokakuuta ja pakettia, jonka kerroitkin olevan jo hyvällä mallilla. 

Kiitos ihan SNY <3

maanantai 28. elokuuta 2017

SNY SYKSY

Tänä syksynä olin tarpeeksi ajoissa liikkellä ja kerkesin ilmoittautua Salainen neuleystävä -kierrokselle 😊. Parina viime syksynä (ja keväänä) oon ollut liian myöhään liikkeellä. Tosin nyt pitäisi keskittyä täysillä gradun loppuun saattamiseen. Mutta toivottavasti kierroksesta tulee kannustin ja motivaation lisääjä 😂

Omalta pariltani sain huippuhyvän kortin. Tästä sain positiivista energiaa viimeisiin kesälomatyöpäiviin.


Tällä asenteella jaksaa myös palata ensi viikolla gradun pariin 😊


Innostuimpa vielä aloittamaan valopallojen virkkaamisen pimeneviä iltoja ajatellen 🍵🎆