perjantai 28. joulukuuta 2012
LOMA :)
perjantai 7. joulukuuta 2012
Neulakinnastekniikka
Neulakinnastekniikka tai kinnasneulatekniikka on ikivanha käsityötekniikka, joka on tunnettu ympäri maailman tuhansien vuosien ajan. Neulakinnastekniikalla on Suomessa nimensä mukaisesti tehty pääasiassa kintaita, mutta myös sukkia, päähineitä, huiveja ja hevosenloimia.
Itä-Suomessa ja luovutetun Karjalan alueella on vanhastaan tunnettu kolme erilaista pujottelutapaa eli neulakinnastekniikkaa. Nämä ovat suomeksi neulominen, venäjäksi neulominen ja pyöräyttäen neulominen (tunnetaan myös nimellä punaltaen). Alueilla, joilla kaikki kolme pujottelutapaa on tunnettu, venäjäksi neulominen vaikuttaa olleen suosituinta. Muualla Suomessa ei näitä nimityksiä ole tunnettu, vaikka muun muassa Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa venäjäksi neulominen on ollut yleisin tapa. Kaikki Suomen arkeologiset neulakinnaslöydöt on neulottu suomeksi, ja suomalaista tapaa pidetäänkin vanhimpana. Venäjäksi neulominen on oletettavasti tullut idästä, ja nuorin tulokas olisi idän suunnasta tullut pyöräyttäen neulominen. Vaikka Suomessa tunnetaan yleisesti kolme naulakinnastapaa, tapoja on lukemattomia ja jokainen tekijä käyttää hieman eri tapaa.
Termi neuloa tulee varmaankin kinnasneulatekniikasta, neulalla on tehty lapasia ja sukkia. Neuloa verbi on siirtynyt puikoilla neulomiseen, ennemminkin puikoilla neulominen voisi olla puikottelua. Puikoilla neulominen ja virkkaaminen syrjäyttivät kinnasneulatekniikan nopeampina tekniikoina. Kinnasneulatekniikalla tehdyt kintaat ovat rakenteeltaan tiiviimmät ja tuulta läpäisemättömät, kun ne on tehty oikeaoppisesti ja niiden pinta on vanutettu.
Itsestäni neulakinnastekniikka ei ole monimutkainen, kun siitä pääsee jyvälle. Tosin jos joutui purkamaan, se ei ollut helppoa ja välillä tuntui että olisi helpompi aloittaa työ alusta, kuin purkaa sitä. Helppo ottaa matkallekin mukaan. Uskon ainakin itse valmistavani neulakintaita.
Kouluissa neulekinnas tekniikkaa hyödynnetään harvoin. Taito on hieman unohdettu ja aloittelijalle haastava sekä hidas. Aivan pienimmille oppilaille tämä tekniikka ei sovi, mutta yläkouluikäisille kyllä jo sopisi.
Koulussa voisi tehdä pienempiä töitä, esimerkiksi jonkin pikkupussukan. Neulakintaat voivat olla liian hitaat ja vaikea työ aloittelijalle. Voisi myös valinnaiskurssin pitää, jossa tutustuttaisiin perinnetekniikoihin, kuten kinnasneulatekniikka, fransut ja verkko.
Oppilaita varten opettajan täytyy valmistaa selkeät, yksityiskohtaiset ja yksinkertaiset ohjeet. Tämä tekniikka vaatii suurta kärsivällisyyttä.
Lähteet:
http://www.neulakintaat.fi/1
http://www.kaspaikka.fi/koti/marttamaenpaa/kinnasneula/index.html
Itä-Suomessa ja luovutetun Karjalan alueella on vanhastaan tunnettu kolme erilaista pujottelutapaa eli neulakinnastekniikkaa. Nämä ovat suomeksi neulominen, venäjäksi neulominen ja pyöräyttäen neulominen (tunnetaan myös nimellä punaltaen). Alueilla, joilla kaikki kolme pujottelutapaa on tunnettu, venäjäksi neulominen vaikuttaa olleen suosituinta. Muualla Suomessa ei näitä nimityksiä ole tunnettu, vaikka muun muassa Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa venäjäksi neulominen on ollut yleisin tapa. Kaikki Suomen arkeologiset neulakinnaslöydöt on neulottu suomeksi, ja suomalaista tapaa pidetäänkin vanhimpana. Venäjäksi neulominen on oletettavasti tullut idästä, ja nuorin tulokas olisi idän suunnasta tullut pyöräyttäen neulominen. Vaikka Suomessa tunnetaan yleisesti kolme naulakinnastapaa, tapoja on lukemattomia ja jokainen tekijä käyttää hieman eri tapaa.
Termi neuloa tulee varmaankin kinnasneulatekniikasta, neulalla on tehty lapasia ja sukkia. Neuloa verbi on siirtynyt puikoilla neulomiseen, ennemminkin puikoilla neulominen voisi olla puikottelua. Puikoilla neulominen ja virkkaaminen syrjäyttivät kinnasneulatekniikan nopeampina tekniikoina. Kinnasneulatekniikalla tehdyt kintaat ovat rakenteeltaan tiiviimmät ja tuulta läpäisemättömät, kun ne on tehty oikeaoppisesti ja niiden pinta on vanutettu.
Itsestäni neulakinnastekniikka ei ole monimutkainen, kun siitä pääsee jyvälle. Tosin jos joutui purkamaan, se ei ollut helppoa ja välillä tuntui että olisi helpompi aloittaa työ alusta, kuin purkaa sitä. Helppo ottaa matkallekin mukaan. Uskon ainakin itse valmistavani neulakintaita.
Kouluissa neulekinnas tekniikkaa hyödynnetään harvoin. Taito on hieman unohdettu ja aloittelijalle haastava sekä hidas. Aivan pienimmille oppilaille tämä tekniikka ei sovi, mutta yläkouluikäisille kyllä jo sopisi.
Koulussa voisi tehdä pienempiä töitä, esimerkiksi jonkin pikkupussukan. Neulakintaat voivat olla liian hitaat ja vaikea työ aloittelijalle. Voisi myös valinnaiskurssin pitää, jossa tutustuttaisiin perinnetekniikoihin, kuten kinnasneulatekniikka, fransut ja verkko.
Oppilaita varten opettajan täytyy valmistaa selkeät, yksityiskohtaiset ja yksinkertaiset ohjeet. Tämä tekniikka vaatii suurta kärsivällisyyttä.
Lähteet:
http://www.neulakintaat.fi/1
http://www.kaspaikka.fi/koti/marttamaenpaa/kinnasneula/index.html
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)