torstai 1. marraskuuta 2018

Lokakuun paketti

Minkä ihana paketin Salainen neuleystävä lähettikään lokakuussa. Aivan kuin ajatusten lukua tällä kertaa. Olinkin suunnitellut hankkivani Novitan Hohdetta lapasia varten ja pohdin millaista ohutta lankaa voisin hankkia sukkia varten, joiden on tarkoitus mahtua syyskenkiini. Asiat tulikin ratkaistua tämän paketin myötä 😁. 


Käsirasva tulikin tarpeeseen, nykyinen on aivan lopussa ja talvi vasta tulossa. Ja mikä ihana kynä 😍. Herkutkin maistui 😊


Lisäksi paketista löytyi mansikan tuoksuisia sappuoita ja rasvoja, jotka oli tarkoitettu jo edelliseen pakettiin. Ihana tuoksu 💖


Kaiken tämän lisäksi SNY:ni oli liittänyt pakettiin välimuistamiseksi tarkoitetun kortin ja Roosa-nauhan. Suuret kiitokset SNY:lle tästä ihanasta paketista 💖


Vielä lopuksi vastauksia SNY:lle;

Kyllä olen jouluihminen, jouluvalmistelut kin alkaa jo juhanukselta 😁

Toiveita pakettien suhteen minulla ei ole. Tykkään näillä kierroksilla siitä, että paketin sisältö voi olla sellaistakin mitä itse ei tulisi hankittua. Tästä seuraa se voi kokeilla jotain aivan uutta ja löytää uusia lemppareita. Voit laittaa pakettiin vaikka omia lemppareitasi ja suositella niitä minulle 😊