LOMA :)

Ihana hetki rentoutumista vihdoinkin. Voi hetkeksi taas unohtaa koulun ja nauttia omasta rauhasta.

 

Neulakinnastekniikka

Neulakinnastekniikka tai kinnasneulatekniikka on ikivanha käsityötekniikka, joka on tunnettu ympäri maailman tuhansien vuosien ajan. Neulakinnastekniikalla on Suomessa nimensä mukaisesti tehty pääasiassa kintaita, mutta myös sukkia, päähineitä, huiveja ja hevosenloimia.

Itä-Suomessa ja luovutetun Karjalan alueella on vanhastaan tunnettu kolme erilaista pujottelutapaa eli neulakinnastekniikkaa. Nämä ovat suomeksi neulominen, venäjäksi neulominen ja pyöräyttäen neulominen (tunnetaan myös nimellä punaltaen). Alueilla, joilla kaikki kolme pujottelutapaa on tunnettu, venäjäksi neulominen vaikuttaa olleen suosituinta. Muualla Suomessa ei näitä nimityksiä ole tunnettu, vaikka muun muassa Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa venäjäksi neulominen on ollut yleisin tapa. Kaikki Suomen arkeologiset neulakinnaslöydöt on neulottu suomeksi, ja suomalaista tapaa pidetäänkin vanhimpana. Venäjäksi neulominen on oletettavasti tullut idästä, ja nuorin tulokas olisi idän suunnasta tullut pyöräyttäen neulominen. Vaikka Suomessa tunnetaan yleisesti kolme naulakinnastapaa, tapoja on lukemattomia ja jokainen tekijä käyttää hieman eri tapaa.

Termi neuloa tulee varmaankin kinnasneulatekniikasta, neulalla on tehty lapasia ja sukkia. Neuloa verbi on siirtynyt puikoilla neulomiseen, ennemminkin puikoilla neulominen voisi olla puikottelua. Puikoilla neulominen ja virkkaaminen syrjäyttivät kinnasneulatekniikan nopeampina tekniikoina. Kinnasneulatekniikalla tehdyt kintaat ovat rakenteeltaan tiiviimmät ja tuulta läpäisemättömät, kun ne on tehty oikeaoppisesti ja niiden pinta on vanutettu.

Itsestäni neulakinnastekniikka ei ole monimutkainen, kun siitä pääsee jyvälle. Tosin jos joutui purkamaan, se ei ollut helppoa ja välillä tuntui että olisi helpompi aloittaa työ alusta, kuin purkaa sitä. Helppo ottaa matkallekin mukaan. Uskon ainakin itse valmistavani neulakintaita.

Kouluissa neulekinnas tekniikkaa hyödynnetään harvoin. Taito on hieman unohdettu ja aloittelijalle haastava sekä hidas. Aivan pienimmille oppilaille tämä tekniikka ei sovi, mutta yläkouluikäisille kyllä jo sopisi.

Koulussa voisi tehdä pienempiä töitä, esimerkiksi jonkin pikkupussukan. Neulakintaat voivat olla liian hitaat ja vaikea työ aloittelijalle. Voisi myös valinnaiskurssin pitää, jossa tutustuttaisiin perinnetekniikoihin, kuten kinnasneulatekniikka, fransut ja verkko.

Oppilaita varten opettajan täytyy valmistaa selkeät, yksityiskohtaiset ja yksinkertaiset ohjeet. Tämä tekniikka vaatii suurta kärsivällisyyttä.

Lähteet:
http://www.neulakintaat.fi/1
http://www.kaspaikka.fi/koti/marttamaenpaa/kinnasneula/index.html

Hyvää synttäriä Ursula ja Isi :)

Koneneulonta

Neuloksia ja neuleita valmistetaan koneellisesti neulekoneilla, joissa silmukat muodostuvat läppäneulojen avulla. Koti- ja käsiteolliseen käyttöön tarkoitetut neulekoneet voivat olla joko käsi- tai moottorikäyttöisiä.

Kaikilla neulekoneilla voidaan neuloa ainakin sileää neulosta.

Neulekoneet eroavat toisistaan sen mukaan, miten paksuja lankoja koneilla voi neuloa, millaisia muita neuloksia, sileän neuleen lisäksi, niillä voidaan neuloa sekä miten neulosmallit valitaan tai ohjelmoidaan.

Itsestä tuntui hieman huijaukselta neuloa koneella, neulosta syntyy vauhdilla, kun vain liikuttaa kelkkaa edestakaisin. Itselle ehkä valmislopputulos ei ole neulonnassa se tärkein, vaan se käsillä tekeminen. Mutta on koneneulonnassa omat puolensa ja neuletta voi kyllä varioida.

Itselle tuntui silmukanpituuden valinta olevan vaikeaa, monta kertaa sai vaihdella ennen kuin löytyi oikea. Liian pienellä pituudella neulekone kärsii, mutta liian pitkä voi olla harkittua. Niin sanotusti liian pitkällä silmukan pituudella voi saada löysähköä ja pehmeää neulosta.

Värinvaihtoja tehdessä kannattaa miettiä millainen reunasta tulee. Lanka joka levon jälkeen otetaan taas käyttöön, saattaa jäädä liian pitkäksi lenkiksi sivuun. Jos kyseessä on saumaan jäävä sivu, ei kyseisestä asiasta ole haittaa.

Tyhjää kelkkaa ei kannatta vetää työn yli (ellei se ole tarkoituksellista), sillä neule putoaa silloin koneesta. Myöskään väsyneenä ei kannata langoittaa konetta, sillä joskus saattaa epähuomioissa langoittaa koneen väärinperin, tällöin kelkka ei kulje silmukoiden yli.

Itse ihastuin kokeilemaani variointiin, jossa silmukat pudotettiin ylhäältä alas. Pinnasta tuli ilmava ja keveä. Tällä tavoin tehtynä esimerkiksi hartiahuivi voisi olla ihana kylmiin luentosaleihin.

Kokeilin myös tehdä pitsimäistä pintaa siirtämällä silmukoita. Tähän tuli keskittyä tarkoin, sillä purkaminen ei onnistunut helpolla.

Kurssitovereilla oli aivan ihastuttavia kokeiluja esimerkiksi neulepötkön liittäminen neuleeseen: paksu röyhelömäinen pinta. Parasta antia kurssitovereiden kokeiluissa oli, kun oli toteutettu sellaisia joita itse ei olisi keksinyt tehdä.

Neulekoneen käyttö kouluissa ei ole yleistä. Omassa koulussani ei esimerkiksi ollut neulekonetta ollenkaan. Suurin syy tähän on uskoakseni se, että neulekoneet vievät suhteellisen paljon tilaa.

Mutta neulekone voisi olla aivan hyvä laite oppilaiden kanssa. Voisi suunnitella oman neulevaatteen. Koska neulekoneella on suhteellisen nopeaa neuloa, pääpaino voisi olla suunnittelussa.

Lähteet:
 Liisa Avelini:  Kelkka, läppäkoukku ja silmukka - Koneneulonnan alkeet
 http://www.kaspaikka.fi/neulonta/koneneulonta/index.html
 http://blog.kaspaikka.fi/koneneulonta/

Talvi tulee

En pidä itseäni mitenkään talvi-ihmisenä, mutta silti jotenkin kaunista sen tulo kuitenkin on.

Pienellä karvakasallakin taitaa olla jo talviset mietteet :)

Käsinneulominen

Neulonta eli neulominen on menetelmä, jossa kulkee vain yksi lanka yhdensuuntaisena, kertautuvina kerroksina, joissa lanka kiertyy itsensä ympäri kerroksittain silmukoiksi. Verrattuna kudottuun kankaaseen, jonka valmistukseen käytetään kangaspuita, on kahteen suuntaan kulkevia lankoja: kuteita ja loimia. Joillakin murrealueilla käytetään kutomista tai tikkaamista neulomisen synonyyminä.

Neulomistekniikka on kehittynyt erilaiseksi eri henkilöillä ja eri maissa. Skandinaavisen tyylin käyttäjillä kerältä tuleva lanka juoksee vasemman käden kämmenen sisältä vasemman etusormen yli ja siitä muodostetaan silmukoita oikean käden puikolla noukkimalla.

Nykypäivän neulontabuumia siivittää blogikulttuuri. Käsityöntekijä voi tuoda esiin omia luomuksiaan, jakaa ohjeita ja saada palautetta ihmisiltä, joita kiinnostavat samat asiat. Sosiaalisenmedian aikana on tärkeää, että tiedon jakaminen ja löytäminen on helppoa ja nopeaa sekä kaikkien saatavilla.

Muistan koulun neulontatunneilta parhaiten aivan ensimmäisen neuletyöni, Nätti-Nallen. Nalle koostuu eri paloista ja jo yhdessä työssä voi havaita kehittymistä. Kädet ja jalat on neulottu ainaoikeinneuleella ja muutamassa kohdassa näyttää silmukka pudonneen. Vartalo-osiossa on ainaoikeinneuleen lisäksi tehty sileää neuletta ja pieni pätkä kaulan kohdalla joustinneuletta. Olen opetellut aika nopeasti myös nurjan silmukan, muistan ettei ollut pakko kokeilla nurjien silmukoiden tekemistä. Olin lopputulokseen tosi tyytyväinen ja ylpeä työstäni. Neulominen oli helpon tuntuista minulle ja pidin siitä heti. Tämän jälkeen neulontakerrat olivat käsityötunneilla parhaita ja joissa tunsin onnistumisen hetkiä eniten. Käsityötunnit eivät olleet tekemisen kannalta mielituntejani, pidin enemmän niiden rennosta tunnelmasta. Mutta onnistuneesta kokemuksesta neuleharrastus alkoi ja neulomisesta tulikin lempikäsityötekniikkani.

Neulontaa opetettaessa tulisi ottaa huomioon oppilaiden ennakkotiedot. Joku oppilas saattaa jo osata neuloa ja ehkä neuloo eri otteella kuin opettaja. Opettajan olisi hyvä hallita useampia tapoja tehdä sama asia, mutta opettaessa käyttää johdonmukaisesti yhtä.
Aloittelijan kannattaa aloittaa suhteellisen paksulla langalla ja puikoilla. Langan tulisi liikkua hyvin puikolla, mutta ei niin paljoa että silmukat uhkaavat tippua puikolta. Villa/villasekoitelanka on paras vaihtoehto.
Kannattaa edetä tasoneuleesta suljettuun neuleeseen sekä opetella ensin oikea silmukka ja tämän jälkeen nurja silmukka. Kun osaa perusasiat kunnolla, on helppo lähteä varioimaan oman mielenmukaisesti.
Vasenkätisten olemassa olo on hyvä muistaa. Jotkut vasenkätiset neulovat kyllä oikealta, mutta eivät kaikki. Opettajan tulee tietää kuinka vasenkätinen neuloo, jotta vasenkätisen työ onnistuu eikä tule ylimääräistä turhautumista, kun ei hahmota neulomista. Jokaisen oppilaan tulisi saada mielekäs kokemus käsityötunneilta ja se ei saisi olla kiinni siitä ettei opettaja osaa neuvoa vasenkätistä vasenkätisesti.

Ajankohtaisten asioiden seuraaminen on tärkeää opettajan työssä. Ajankohtaisia asioita ja ilmiöitä voidaan myös hyödyntää neulontatunneilla. Esimerkiksi Arnen ja Carloksen joulupallo-ilmiö on tällainen.

 

Joulupallot

Kun osaa tehdä perusasiat neulomalla siitä on hyötyä vaikeaoloisissa kuvioissa. Monesti vaikeanoloiset kuviot neulonnassa on toteutettu perussilmukoiden avulla. Esimerkiksi useissa pitsineuleissa on kyse langankiertojen ja yhteenneulottujen silmukoiden ryhmittelystä.

 

Herringbone

 ohje

 

Kennoneule (nurjia ja oikeita silmukoita)

Lähteet:

Stanfield, Lesley ja Griffits, Melody:
Neulojan käsikirja - silmukat, palmikot, kuviot: yli 160 mallineuletta käsityön ystäville

Virkkaus

Virkkaus on käsityötä, jossa virkkuukoukun avulla tehdään langasta silmukoita ja vedetään niitä aiemmin tehtyjen silmukoiden läpi. Näin syntyy virkattua pintaa. Perinteisiä virkkauskohteita ovat olleet pitsit lakanoiden ja pyyheliinojen reunoihin sekä sängynpeitteet valkeasta kalastajalangasta. 1960-luvulla tuli muotiin isoäidin neliö, lappunen, joita yhdistelemällä on helppo koota esimerkiksi poncho, tai torkkupeitto. 2000-luvulla skeittarit ja snoukkaajat ovat ottaneet pipojen virkkaamisen harrastuksekseen ja tuoneet virkkausharrastuksen muotiin etenkin poikien keskuudessa.

Työoteena voidaan käyttää kynäotetta tai veitsiotetta. Opettajan tulee käyttää johdonmukaisesti opettaessaan toista. Joillakin oppilailla voi olla aiempaa kokemusta virkkauksesta ja ote voi olla toinen mitä opettaja käyttää. Mielestäni toisen vaihtoehdon voi esitellä oppilaalle, mutta hän saa käyttää sitä mikä tuntuu parhaalta. Useimmiten ohuempia lankoja virkataan kynäotteella ja paksuja veitsiotteella. Veitsiotteella saadaan enemmän voimaa virkkaukseen. Aloittelijalle voi olla helpompi käyttää veitsiotetta.
Opetettaessa perussilmukat on hyvät osata purkaa pienempiin osiin, jolloin aloittelijan on helpompi seurata ohjetta. On hyvä jos sanallisen ohjeen tukena on kirjallinen ohje josta voi seurata. Jos oppilas ei hahmota virkkausta, voidaan neuvoa kädestäpitäen.

Vasenkätinen otettava huomioon erityisesti. Jotkut vasenkätiset virkkaavat oikealta, ovat niin sanotusti molempikätisiä, mutta eivät kaikki. Ettei vasenkätinen oppilas turhaudu työtään tehdessä, opettajan tulee osata myös virkata vasenkätisesti.

Oma muistoni koulusta virkkaukseen liittyen pohjautuu suureen onnistumisen hetkeen. Kolmannella tai neljännellä luokalla ollessani meidän oli tarkoitus tehdä isoäidinneliöistä pieni laukku, johon oli saanut aivan itse päättää värit. Omasta laukustani oli tulossa musta-mintunvihreä. Ennen laukun valmistusta oli virkattava mallitilkku pylväitä käyttäen. Oma mallitilkkuni vuoroin leveneni valtavasti ja vuoroin kapeni aivan pieneksi. Sen mallitilkun jälkeen en päässyt aloittamaan laukkua, vaan jouduin tekemään toisen tilkun. Toista tilkkua teinkin hartaasti ja tarkkaan, siitä syystä tilkusta tulikin tasainen. Ja viimein pääsin aloittamaan laukun teon, ei siitä laukustakaan aivan tasaista tullut, mutta paljon käytetty siitä huolimatta. Juuri se tekee muistosta niin muistettavan, ettei tilkku onnistunut ensimmäisellä kerralla, vaan epäonnistuminen tapahtui ensin. Vastoinkäymisestä sisuuntuneena uusi yritys, joka tuotti halutun lopputuloksen. Varmaan myös se että työhön sain kerrankin valita itse värit, jotka tilattiin varta vasten, eikä tarvinnut käyttää muiden jämälankoja, joista ei monestikaan löytynyt itseä miellyttävää väriä.

Perussilmukoilla voidaan luoda yllättävän monenlaisia pintoja. Silmukoiden asettelu on määräävä pinnan kuvion.

 

 Kohotetutu popcornit (kimppu pylväitä)

  

Jääpuikkovirkkaus (otetaan silmukka alemmalta kerrokselta)

Tunnilla dokumenttikameran avulla tehty demonstrointi oli hyvää harjoitusta. Olen kerran aiemmin opettanut ensimmäisen luokan oppilaille ryijynukkasolmun tekoa dokumenttikameran avulla. Näitä kahta kertaa vertaillessani, huomasin kuinka tärkeä osa valaistus on. Liiallinen valo tai väärin kohdistettu valo tekee helposti epäselväksi sen mitä on näyttämässä.
Rauhallinen näyttäminen myös tukee selkeää ja hyvää demonstraatiota. Voisin melkein sanoa ettei voi tehdä liian hitaasti liikkeitä. Dokumenttikamera kuitenkin hidastaa liikettä heijastuessaan valkokankaalle.
Värien käyttöä kannattaa miettiä tarkoin. Liian tummat tai liian vaaleat eivät näy selkeästi. Vaalea on tummaa parempi ja vihreä osoittautui hyvin näkyväksi.

 

 Tölkkiklipsuvirkkaus

Omassa demonstraatiossa näytin tölkkiklipsuvirkkausta. Mielestäni tämä osoittaa että virkkauksessa on vain mielikuvitus rajana. Kierrätysmateriaalien käyttö ja kestävä kulutus ovat ajankohtaisia.

Lähteet:

Barnden, Betty: Virkkaajan suuri silmukkakirja

Solmeilu

Makramee

Makramee-solmeilu sai luultavasti alkunsa 1200-luvun arabien kehittämänä. Termi makramee tulee arabian kielen sanasta migramah, joka tarkoittaa reunakoristelua tai kirjottua huntua. Tekniikka on siirtynyt maurien mukana Espanjaan, josta se levisi muualle Eurooppaan.

Nykypäivänä makramee tuntuu tulevan muotiin jälleen. Useat vaate- ja koruliikkeet ovat tuoneet mallistoihinsa makramee-solmeiltuja koruja, joihin on yhdistetty helmiä, kiviä ja muuta kimaltavaa. Itse sain vasta kummitädiltäni Egyptistä tuliaisena korun, jonka valmistukseen on käytetty makrameeta.

Koulussa makrameeta voidaan hyödyntää monilla eri luokka-asteilla. Esimerkiksi pieninä välitöinä tai lisätöinä, kun on saanut muuten oman työnsä valmiiksi. Ystävänauhat ovat monesti oppilaiden mieleen. Itse olen käsityötunnilla viidennellä tai kuudennella luokalla tehnyt ystävännauhoja ja avaimenperiä tekemällä erisuuntaisia tasosolmuja. Muistan myös kuinka yksi luokkatoverini teki samalla tekniikalla koirantalutushihnan.
Vaihtoehtoisesti voidaan tehdä suurempikin työ, esimerkiksi vyö tai kassi. Tämä riippuu aivan opettajasta, mitä tekniikoita hän haluaa tunneillaan opettaa ja käyttää.

Makrameeta aloittaessa solmujen eri vaiheiden tekoa helpottaa, jos käytettävissä on erivärisiä ja paksuja lankoja, esimerkiksi trikookude käy loistavasti. Katsottaessa paperiversiosta ohjetta kannattaa käyttää väri, jotta hahmottaa missä lanka kulkee. Monesti oppilaan voi olla hankala hahmottaa mikä on tukilanka ja mikä solmimislanka, tällöin tukilangan voi merkitä esimerkiksi pienellä teipin palalla. Yhteisöllinen oppiminen on hyvä tällaisen opettelussa, kun oppilaat yhdessä miettivät kuinka solmun kuuluisi tulla, on lopputulos opettavampi kuin silloin jos opettaja heti kertoo sen. Tietysti alussa opettajan tulee ilmaista selkeästi ja kuinka solmuja tehdään; selittää sanallisesti, näyttää havaintomateriaalia ja mahdollisesti jopa näyttää kädestä pitäen. Kädestä pitäen vain silloin jos oppilas ei muuten kykene tekemään solmuja.

Fransut

Tietoa fransuista (toiselta nimeltään franssi) löytyy 1700-luvulta alkaen. Myöhemmin 1800-luvulla fransut ovat olleet jo yleisesti tunnettuja ja suosittuja Suomessa. Keski-Pohjanmaalla on fransuja tehty enemmän ja siellä on perehdytty perusteellisemmin fransuihin ja kehitelty malleja. Fransujen suosio on vähentynyt ajan kuluessa mutta sen perinnettä pidetään yllä.

Fransujen solmimisessa käytetään kahta erilaista solmua ja niiden solmimissuunta on vasemmalta oikealle. Fransujen solmimisessa on tärkeää kiinnittää huomiota työn tasaiseen jälkeen. Solmuja kannattaa harjoitella ennen varsinaisen työn aloittamista. Fransuille on hyvin ominaista, että ne päättyvät tupsuihin, jotka on jaettu päätupsuihin ja välitupsuihin.

Itse koin fransujen teon vaikeaksi. Aloitin ainakin viisi kertaa alusta ja näytetilkkuni on aika pieni, mutta olen siitä erityisen ylpeä. Solmujen tasaiseksi saaminen on yllättävän hankalaa ja sen huomaa heti kädenjäljessä. Vielä jonain päivänä onnistun tekemään kunnollisen fransun, se vain tarvitsee tällä hetkellä aikaa ja harjoitusta.

Käsityönopettajan on hyvä osata fransun teko, sillä hän on omalta osaltaan vaikuttamassa siihen mitä tulevat sukupolvet tietävät käsityöperinteistä. Fransuja voidaan pienimuotoisesti harjoitella esimerkiksi kudotun työn päättelyssä.
Uskoisin että erityisen tärkeää tietää fransuista silloin, kun opettaa Keski-Pohjanmaalla, jonne fransujen teko perinne sijoittuu maantieteellisesti.
Monesti opettajalle voidaan tuoda jokin näyte ja kysyä kuinka tämä tehdään ja mitä tämä on.

Verkko

Vanhin verkkolöytö on Antrean verkko, jota on käytetty noin 10000 vuotta sitten. Kyseinen verkko oli tehty pajunkuoresta.
Kalaverkkojen tekemisessä yleisesti on käytetty puuvillaista kalalankaa, josta kalalangan nimityskin tulee. Myöhemmin nailonlanka on syrjäyttänyt kalalangan, kestävyytensä takia.
Muotonsa perusteella verkot ryhmitellään kahteen päätyyppiin eli kulmikkaisiin verkkoihin ja ympyräverkkoihin. Kulmikkaat verkot jaetaan vielä vino- ja suorasilmäisiin verkkoihin. Kaikki tyyppeihin kuuluvien pitsien verkonsilmä tehdään samalla tavalla, mutta niillä on erilaiset aloittamistavat.

Verkkopitsi eli filét pitsi on saanut alkunsa tavallisesta kalaverkosta. Egyptiläiset, babylonialaiset ja assyrialaiset ovat käyttäneet verkkoa aikoinaan jonkinlaisena päähineenä. Kreikkalaisten ja roomalaisten ylimysten vaatteita koristeltiin metallilankaisilla verkoilla. Länsimaissa alttariliinat ovat olleet verkkopitsein koristeltuja. Suomessa verkkopitsejä on käytetty kirkkotekstiileissä 1600-luvun alussa.
Verkkopitseihin voidaan käyttää aivan samaa solmua kuin mitä kalastajat käyttävät verkkoa kutoessaan. Verkkopitsien tekeminen on erittäin hidasta, joten sitä tehdään suhteellisen vähän. Virkkaamalla saadaan hyvin samannäköistä pintaa ja paljon nopeammin.

Verkon tekeminen koulumailmassa on mielestäni verrattavissa hieman fransujen tekoon, opettajan olisi hyvä esitellä käsityöperinteitä. Verkon tekoa voisi integroida historian tuntien kanssa tai järjestää perinneteemapäivä, joissa verkon teko voisi olla yksi osa.
Varsinkin pienempien oppilaiden kanssa voisi integroida kuvataiteen yhteyteen: verkkoon voisi piirtää, leikata ja liittää kaloja.

Lähteet:
 Boberg, Anne-Marie: Makramee
Aspfors, Bertta: Fransut, eli, franssit : kaunista käsityöperinnettä
http://www.kaspaikka.fi/savonlinna/Virtu/Pitsi%20etusivu.html

Huovutus

Huovutus on ikivanha menetelmä tuottaa kangasta.
Huovuttaminen on menetelmä, jossa villakuidusta valmistetaan huopaa, perinteisesti lämpimän veden, emäksisen aineen (saippuan) ja mekaanisen muokkauksen avulla.

Suomessa yleisesti myydään kahdenlaista villa huovutukseen; suomenlampaan villaa ja merinovillaa.

Suomenlampaan villaa on lyhyttä ja kiharaa. Suomenlampaan villaa on aloittelijan helpompi käsitellä kuin merinovillaa. Suomenlampaan villa on koostumukseltaan karkeampaa ja huopuu helpommin.

Paras merinovilla saapuu Australiasta ja Uudesta Seelannista. Villan kiharuuden vuoksi sitä on helppo käsitellä. Merinovilla on ohutta, kestävää ja eristää lämpöä erinomaisesti. Merinovilla ei kutita iholla, kuten suomenlampaan villa, jonka takia se on suosittu vaatetuksessa.

Villa huopuu hyvin, sillä sen kuitujen pintarakenne on suomumainen. Kuituja hierotaan toisiinsa lämpimässä vedessä, veden lämpötilan tulisi olla noin 40 °C. Mekaanisen muokkauksen avulla kuidut takertuvat toisiinsa, kun suomut avautuvat ja kuidut liikkuvat. Kylmällä vedellä huuhdottaessa kuidun suomut sulkeutuvat ja kiinnittyvät toisten kuitujen suomuihin, jolloin muodostuu huopaa. Kylmä vesi ja liian kuuma vesi veltostuttaa helposti villakuidut. Villakuidun vanumisessa on kyse kutistumisesta, työ kutistuu noin 30 prosenttia alkuperäisestä. Huovuttajat puhuessaan huopumisesta tarkoittavat vanumista. Itse käytän sanaa huopuminen samassa merkityksessä tässä tekstissä.

Villan huopumiseen vaikuttavat esimerkiksi kuitujen pituus, elastisuus, kiharuus sekä rasvaisuus. Yleensä luonnonväriset villat huopuvat värjättyjä villoja paremmin, koska niissä on enemmän villarasvaa.

Neulahuovutus
Neulahuovutus on huovutus lajeista työläin. Neulahuovutuksessa käytetään huovutuskoneen neulaa. Huovutusneulassa on väkäsiä, jotka työntävät kuituja niin että ne menevät lomittain ja huopuvat, kun neulalla painelee. Pinta tulee tiiviimmäksi. Mitä enemmän pintaa painelee, sen tiiviimpi siitä tulee. Huopuminen tapahtuu hitaasti ja tarvitsee useita toistoja samaan kohtaan. Monesti neulahuovuttamalla tehdään pieniä töitä tai yksityiskohtia, jos halutaan tehdä suurempaa pintaa, kannattaa työvälineeksi valita sarjaneula.

Aloittelijan kannattaa huomioida alussa, ettei tee liian tarkkaa suunnitelmaa halutusta työstä. Sillä juuri halutun kaltaiseen tulokseen on hankala päästä edes kokeneen huovuttajan. Kuitenkin suunnitelma elää ja muuttuu huovutuksen aikana. Voisi olla hyvä käyttää koulussa oppilaiden kanssa jotain muuta kuin kynää ja paperia suunnitteluun, esimerkiksi muovailuvaha. Tällä tavoin saadaan suunnitelmista vähemmän pikkutarkkoja.

Varsinkin jos ei ole koskaan huovuttanut kannattaa lähteä liikkeelle tasohuovutuksesta, esimerkiksi kankaalle voi huovuttaa kuvioita. Tässäkin kannattaa muistaa, ettei yritä lähteä tekemään liian vaikeaa ja yksityiskohtaista kuvioita ensimmäisenä.

Seuraavana voidaan siirtyä kolmiulotteisen kuvion tekoon.

Tärkeää neulan kanssa on huovuttaa sillä pystysuorassa. Viistosti huovutettaessa neula katkeaa helpommin.

 

Huovutetun pään valmistus:

1. Leikkaa superlonista pala ja muotoile se pyöreäksi. Koverra silmien kohdalle viilto.

2. Aloita laittamaan huovutus villaa ohuina kerroksina ja huovuta neulan avulla.

3. Muotoile nenä, silmäluomet ja huulet.

4. Tee silmät (huopapalloista)

5. Huovuta halutunlaiseksi.

Selkeiden ohjeiden mukaisesti tehtynä päästä voi saada onnistuneen. Oma ajatukseni oli ensin tehdä keijukaisen pää, mutta huomasin kuinka sirojen piirteiden tekeminen on vaikeaa. Suunnitelma vaihtuikin kesken kaiken. Teemanani oli auringonlasku ja hahmosta tulikin menninkäinen, Päivänsäde ja menninkäinen kappaleen innoittamana. Ystäväni ovat kommentoineet pään muistuttavan Harry Potterista tuttua kutistettua päätä (iloisemmissa väreissä).

Voi olla hyväkin jos tekemälleen hahmolle on olemassa esikuva tai yhtymäkohta johonkin.

 

 Huopahelmiä

Neulahuovutin myös palloja, ajatuksena on valmistaa huopahelmiä. Pallot olisi voinut myös märkähuovuttaa, mutta pidän itse enemmän neulahuovutuksen pehmeästä pinnasta.  Samalla tekniikkaa käytin kun harjasin Mansikka-kissastani karvoja ja kokeilin huovuttaa niitä. Mansikka on puolipitkäkarvainen ja karvan laatu on pehmeä, joten todella helposti huovuttuvaa. Karvaa tarvitsee tosi paljon pieneen huovutettuun palloon, onneksi karvaa irtoaa paljon ja nyt se menee hyötykäyttöön.

 

Märkähuovutus

Itse yllätyin kuinka haastavaa minulle itselleni oli märkähuovuttaminen. Kyseessä ei ole mikään pikkutarkkahomma, vaan voi suurpiirteisesti toimia. Mutta epätoivo ei vallannut ja haluan kehittää tätä taitoa eteenpäin.

 

Kaksi erilaista huopapitsiä

Villan määrä huomattavasti näkyy lopputuloksessa. Ensimmäisessä on  liian vähän villaa ja siitä syystä pitsissä on pieniä reikiä ja läpikuultavuutta. Toisessa on runsaasti villaa lopputulos on hieman tönkkö. Tekijällä on aina vapaus tehdä oman suunnitelman mukaisesti ja suunnitelman ei tarvitse noudattaa perinteistä kaavaa.

Kokeilin myös vapaalankahuovutusta. Laitetaan huopuvaa lankaa ja villaa esimerkiksi pyyhkeen sisään ja rullataan pyyhe sekä sidotaan rulla kiinni. Tämän jälkeen laitetaan paketti pesukoneeseen ja pesuohjelma 40 asteeseen. Omasta mielestäni tulos ei ollut tarpeeksi huopunut, joten huovutin saippuan avulla pintaa lisää.

Oma aiempi huovutuskokemus oli virkattujen ja neulottujen tossujen ja lapasten pesukonehuovutus. Itse pidän tästä menetelmästä suuresti, pienet virheet ja epätasaisuudet häviävät tuotteen huopuessa. Voisin käyttää tätä myös koulumaailmassa oppilaiden kanssa. Varsinkin kun on aloittelija kyseessä voisi neulotun tai virkatun työn huovuttaa ja näin ollen se olisi ulkonäöllisesti erittäin onnistunut.

Huovutus sopii muutenkin erinomaisesti koulumaailmaan. Se sopii jokaiselle luokka-asteelle ja huovuttamisen eri tyyppejä voi käyttää eri luokilla. Vanhemmille oppilaille tarkkaa neulahuovuttamista ja pienemille suuripiirteisempää märkähuovutusta.

Lähteet:

Mäkelä, Terttu & Lampinen, Leena 2005. Neulahuovutus. WSOY.
http://www.proagria.fi/suomenlammasyhdistys/villamoniste.pdf
http://fi.wikipedia.org/wiki/Villa