Virkkaus

Virkkaus on käsityötä, jossa virkkuukoukun avulla tehdään langasta silmukoita ja vedetään niitä aiemmin tehtyjen silmukoiden läpi. Näin syntyy virkattua pintaa. Perinteisiä virkkauskohteita ovat olleet pitsit lakanoiden ja pyyheliinojen reunoihin sekä sängynpeitteet valkeasta kalastajalangasta. 1960-luvulla tuli muotiin isoäidin neliö, lappunen, joita yhdistelemällä on helppo koota esimerkiksi poncho, tai torkkupeitto. 2000-luvulla skeittarit ja snoukkaajat ovat ottaneet pipojen virkkaamisen harrastuksekseen ja tuoneet virkkausharrastuksen muotiin etenkin poikien keskuudessa.

Työoteena voidaan käyttää kynäotetta tai veitsiotetta. Opettajan tulee käyttää johdonmukaisesti opettaessaan toista. Joillakin oppilailla voi olla aiempaa kokemusta virkkauksesta ja ote voi olla toinen mitä opettaja käyttää. Mielestäni toisen vaihtoehdon voi esitellä oppilaalle, mutta hän saa käyttää sitä mikä tuntuu parhaalta. Useimmiten ohuempia lankoja virkataan kynäotteella ja paksuja veitsiotteella. Veitsiotteella saadaan enemmän voimaa virkkaukseen. Aloittelijalle voi olla helpompi käyttää veitsiotetta.
Opetettaessa perussilmukat on hyvät osata purkaa pienempiin osiin, jolloin aloittelijan on helpompi seurata ohjetta. On hyvä jos sanallisen ohjeen tukena on kirjallinen ohje josta voi seurata. Jos oppilas ei hahmota virkkausta, voidaan neuvoa kädestäpitäen.

Vasenkätinen otettava huomioon erityisesti. Jotkut vasenkätiset virkkaavat oikealta, ovat niin sanotusti molempikätisiä, mutta eivät kaikki. Ettei vasenkätinen oppilas turhaudu työtään tehdessä, opettajan tulee osata myös virkata vasenkätisesti.

Oma muistoni koulusta virkkaukseen liittyen pohjautuu suureen onnistumisen hetkeen. Kolmannella tai neljännellä luokalla ollessani meidän oli tarkoitus tehdä isoäidinneliöistä pieni laukku, johon oli saanut aivan itse päättää värit. Omasta laukustani oli tulossa musta-mintunvihreä. Ennen laukun valmistusta oli virkattava mallitilkku pylväitä käyttäen. Oma mallitilkkuni vuoroin leveneni valtavasti ja vuoroin kapeni aivan pieneksi. Sen mallitilkun jälkeen en päässyt aloittamaan laukkua, vaan jouduin tekemään toisen tilkun. Toista tilkkua teinkin hartaasti ja tarkkaan, siitä syystä tilkusta tulikin tasainen. Ja viimein pääsin aloittamaan laukun teon, ei siitä laukustakaan aivan tasaista tullut, mutta paljon käytetty siitä huolimatta. Juuri se tekee muistosta niin muistettavan, ettei tilkku onnistunut ensimmäisellä kerralla, vaan epäonnistuminen tapahtui ensin. Vastoinkäymisestä sisuuntuneena uusi yritys, joka tuotti halutun lopputuloksen. Varmaan myös se että työhön sain kerrankin valita itse värit, jotka tilattiin varta vasten, eikä tarvinnut käyttää muiden jämälankoja, joista ei monestikaan löytynyt itseä miellyttävää väriä.

Perussilmukoilla voidaan luoda yllättävän monenlaisia pintoja. Silmukoiden asettelu on määräävä pinnan kuvion.

 

 Kohotetutu popcornit (kimppu pylväitä)

  

Jääpuikkovirkkaus (otetaan silmukka alemmalta kerrokselta)

Tunnilla dokumenttikameran avulla tehty demonstrointi oli hyvää harjoitusta. Olen kerran aiemmin opettanut ensimmäisen luokan oppilaille ryijynukkasolmun tekoa dokumenttikameran avulla. Näitä kahta kertaa vertaillessani, huomasin kuinka tärkeä osa valaistus on. Liiallinen valo tai väärin kohdistettu valo tekee helposti epäselväksi sen mitä on näyttämässä.
Rauhallinen näyttäminen myös tukee selkeää ja hyvää demonstraatiota. Voisin melkein sanoa ettei voi tehdä liian hitaasti liikkeitä. Dokumenttikamera kuitenkin hidastaa liikettä heijastuessaan valkokankaalle.
Värien käyttöä kannattaa miettiä tarkoin. Liian tummat tai liian vaaleat eivät näy selkeästi. Vaalea on tummaa parempi ja vihreä osoittautui hyvin näkyväksi.

 

 Tölkkiklipsuvirkkaus

Omassa demonstraatiossa näytin tölkkiklipsuvirkkausta. Mielestäni tämä osoittaa että virkkauksessa on vain mielikuvitus rajana. Kierrätysmateriaalien käyttö ja kestävä kulutus ovat ajankohtaisia.

Lähteet:

Barnden, Betty: Virkkaajan suuri silmukkakirja