perjantai 28. joulukuuta 2012
LOMA :)
perjantai 7. joulukuuta 2012
Neulakinnastekniikka
Neulakinnastekniikka tai kinnasneulatekniikka on ikivanha käsityötekniikka, joka on tunnettu ympäri maailman tuhansien vuosien ajan. Neulakinnastekniikalla on Suomessa nimensä mukaisesti tehty pääasiassa kintaita, mutta myös sukkia, päähineitä, huiveja ja hevosenloimia.
Itä-Suomessa ja luovutetun Karjalan alueella on vanhastaan tunnettu kolme erilaista pujottelutapaa eli neulakinnastekniikkaa. Nämä ovat suomeksi neulominen, venäjäksi neulominen ja pyöräyttäen neulominen (tunnetaan myös nimellä punaltaen). Alueilla, joilla kaikki kolme pujottelutapaa on tunnettu, venäjäksi neulominen vaikuttaa olleen suosituinta. Muualla Suomessa ei näitä nimityksiä ole tunnettu, vaikka muun muassa Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa venäjäksi neulominen on ollut yleisin tapa. Kaikki Suomen arkeologiset neulakinnaslöydöt on neulottu suomeksi, ja suomalaista tapaa pidetäänkin vanhimpana. Venäjäksi neulominen on oletettavasti tullut idästä, ja nuorin tulokas olisi idän suunnasta tullut pyöräyttäen neulominen. Vaikka Suomessa tunnetaan yleisesti kolme naulakinnastapaa, tapoja on lukemattomia ja jokainen tekijä käyttää hieman eri tapaa.
Termi neuloa tulee varmaankin kinnasneulatekniikasta, neulalla on tehty lapasia ja sukkia. Neuloa verbi on siirtynyt puikoilla neulomiseen, ennemminkin puikoilla neulominen voisi olla puikottelua. Puikoilla neulominen ja virkkaaminen syrjäyttivät kinnasneulatekniikan nopeampina tekniikoina. Kinnasneulatekniikalla tehdyt kintaat ovat rakenteeltaan tiiviimmät ja tuulta läpäisemättömät, kun ne on tehty oikeaoppisesti ja niiden pinta on vanutettu.
Itsestäni neulakinnastekniikka ei ole monimutkainen, kun siitä pääsee jyvälle. Tosin jos joutui purkamaan, se ei ollut helppoa ja välillä tuntui että olisi helpompi aloittaa työ alusta, kuin purkaa sitä. Helppo ottaa matkallekin mukaan. Uskon ainakin itse valmistavani neulakintaita.
Kouluissa neulekinnas tekniikkaa hyödynnetään harvoin. Taito on hieman unohdettu ja aloittelijalle haastava sekä hidas. Aivan pienimmille oppilaille tämä tekniikka ei sovi, mutta yläkouluikäisille kyllä jo sopisi.
Koulussa voisi tehdä pienempiä töitä, esimerkiksi jonkin pikkupussukan. Neulakintaat voivat olla liian hitaat ja vaikea työ aloittelijalle. Voisi myös valinnaiskurssin pitää, jossa tutustuttaisiin perinnetekniikoihin, kuten kinnasneulatekniikka, fransut ja verkko.
Oppilaita varten opettajan täytyy valmistaa selkeät, yksityiskohtaiset ja yksinkertaiset ohjeet. Tämä tekniikka vaatii suurta kärsivällisyyttä.
Lähteet:
http://www.neulakintaat.fi/1
http://www.kaspaikka.fi/koti/marttamaenpaa/kinnasneula/index.html
Itä-Suomessa ja luovutetun Karjalan alueella on vanhastaan tunnettu kolme erilaista pujottelutapaa eli neulakinnastekniikkaa. Nämä ovat suomeksi neulominen, venäjäksi neulominen ja pyöräyttäen neulominen (tunnetaan myös nimellä punaltaen). Alueilla, joilla kaikki kolme pujottelutapaa on tunnettu, venäjäksi neulominen vaikuttaa olleen suosituinta. Muualla Suomessa ei näitä nimityksiä ole tunnettu, vaikka muun muassa Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa venäjäksi neulominen on ollut yleisin tapa. Kaikki Suomen arkeologiset neulakinnaslöydöt on neulottu suomeksi, ja suomalaista tapaa pidetäänkin vanhimpana. Venäjäksi neulominen on oletettavasti tullut idästä, ja nuorin tulokas olisi idän suunnasta tullut pyöräyttäen neulominen. Vaikka Suomessa tunnetaan yleisesti kolme naulakinnastapaa, tapoja on lukemattomia ja jokainen tekijä käyttää hieman eri tapaa.
Termi neuloa tulee varmaankin kinnasneulatekniikasta, neulalla on tehty lapasia ja sukkia. Neuloa verbi on siirtynyt puikoilla neulomiseen, ennemminkin puikoilla neulominen voisi olla puikottelua. Puikoilla neulominen ja virkkaaminen syrjäyttivät kinnasneulatekniikan nopeampina tekniikoina. Kinnasneulatekniikalla tehdyt kintaat ovat rakenteeltaan tiiviimmät ja tuulta läpäisemättömät, kun ne on tehty oikeaoppisesti ja niiden pinta on vanutettu.
Itsestäni neulakinnastekniikka ei ole monimutkainen, kun siitä pääsee jyvälle. Tosin jos joutui purkamaan, se ei ollut helppoa ja välillä tuntui että olisi helpompi aloittaa työ alusta, kuin purkaa sitä. Helppo ottaa matkallekin mukaan. Uskon ainakin itse valmistavani neulakintaita.
Kouluissa neulekinnas tekniikkaa hyödynnetään harvoin. Taito on hieman unohdettu ja aloittelijalle haastava sekä hidas. Aivan pienimmille oppilaille tämä tekniikka ei sovi, mutta yläkouluikäisille kyllä jo sopisi.
Koulussa voisi tehdä pienempiä töitä, esimerkiksi jonkin pikkupussukan. Neulakintaat voivat olla liian hitaat ja vaikea työ aloittelijalle. Voisi myös valinnaiskurssin pitää, jossa tutustuttaisiin perinnetekniikoihin, kuten kinnasneulatekniikka, fransut ja verkko.
Oppilaita varten opettajan täytyy valmistaa selkeät, yksityiskohtaiset ja yksinkertaiset ohjeet. Tämä tekniikka vaatii suurta kärsivällisyyttä.
Lähteet:
http://www.neulakintaat.fi/1
http://www.kaspaikka.fi/koti/marttamaenpaa/kinnasneula/index.html
lauantai 10. marraskuuta 2012
perjantai 2. marraskuuta 2012
Koneneulonta
Neuloksia ja neuleita valmistetaan koneellisesti neulekoneilla, joissa silmukat muodostuvat läppäneulojen avulla. Koti- ja käsiteolliseen käyttöön tarkoitetut neulekoneet voivat olla joko käsi- tai moottorikäyttöisiä.
Kaikilla neulekoneilla voidaan neuloa ainakin sileää neulosta.
Neulekoneet eroavat toisistaan sen mukaan, miten paksuja lankoja koneilla voi neuloa, millaisia muita neuloksia, sileän neuleen lisäksi, niillä voidaan neuloa sekä miten neulosmallit valitaan tai ohjelmoidaan.
Itsestä tuntui hieman huijaukselta neuloa koneella, neulosta syntyy vauhdilla, kun vain liikuttaa kelkkaa edestakaisin. Itselle ehkä valmislopputulos ei ole neulonnassa se tärkein, vaan se käsillä tekeminen. Mutta on koneneulonnassa omat puolensa ja neuletta voi kyllä varioida.
Itselle tuntui silmukanpituuden valinta olevan vaikeaa, monta kertaa sai vaihdella ennen kuin löytyi oikea. Liian pienellä pituudella neulekone kärsii, mutta liian pitkä voi olla harkittua. Niin sanotusti liian pitkällä silmukan pituudella voi saada löysähköä ja pehmeää neulosta.
Värinvaihtoja tehdessä kannattaa miettiä millainen reunasta tulee. Lanka joka levon jälkeen otetaan taas käyttöön, saattaa jäädä liian pitkäksi lenkiksi sivuun. Jos kyseessä on saumaan jäävä sivu, ei kyseisestä asiasta ole haittaa.
Tyhjää kelkkaa ei kannatta vetää työn yli (ellei se ole tarkoituksellista), sillä neule putoaa silloin koneesta. Myöskään väsyneenä ei kannata langoittaa konetta, sillä joskus saattaa epähuomioissa langoittaa koneen väärinperin, tällöin kelkka ei kulje silmukoiden yli.
Itse ihastuin kokeilemaani variointiin, jossa silmukat pudotettiin ylhäältä alas. Pinnasta tuli ilmava ja keveä. Tällä tavoin tehtynä esimerkiksi hartiahuivi voisi olla ihana kylmiin luentosaleihin.
Kokeilin myös tehdä pitsimäistä pintaa siirtämällä silmukoita. Tähän tuli keskittyä tarkoin, sillä purkaminen ei onnistunut helpolla.
Kurssitovereilla oli aivan ihastuttavia kokeiluja esimerkiksi neulepötkön liittäminen neuleeseen: paksu röyhelömäinen pinta. Parasta antia kurssitovereiden kokeiluissa oli, kun oli toteutettu sellaisia joita itse ei olisi keksinyt tehdä.
Neulekoneen käyttö kouluissa ei ole yleistä. Omassa koulussani ei esimerkiksi ollut neulekonetta ollenkaan. Suurin syy tähän on uskoakseni se, että neulekoneet vievät suhteellisen paljon tilaa.
Mutta neulekone voisi olla aivan hyvä laite oppilaiden kanssa. Voisi suunnitella oman neulevaatteen. Koska neulekoneella on suhteellisen nopeaa neuloa, pääpaino voisi olla suunnittelussa.
Lähteet:
Liisa Avelini: Kelkka, läppäkoukku ja silmukka - Koneneulonnan alkeet
http://www.kaspaikka.fi/neulonta/koneneulonta/index.html
http://blog.kaspaikka.fi/koneneulonta/
Kaikilla neulekoneilla voidaan neuloa ainakin sileää neulosta.
Neulekoneet eroavat toisistaan sen mukaan, miten paksuja lankoja koneilla voi neuloa, millaisia muita neuloksia, sileän neuleen lisäksi, niillä voidaan neuloa sekä miten neulosmallit valitaan tai ohjelmoidaan.
Itsestä tuntui hieman huijaukselta neuloa koneella, neulosta syntyy vauhdilla, kun vain liikuttaa kelkkaa edestakaisin. Itselle ehkä valmislopputulos ei ole neulonnassa se tärkein, vaan se käsillä tekeminen. Mutta on koneneulonnassa omat puolensa ja neuletta voi kyllä varioida.
Itselle tuntui silmukanpituuden valinta olevan vaikeaa, monta kertaa sai vaihdella ennen kuin löytyi oikea. Liian pienellä pituudella neulekone kärsii, mutta liian pitkä voi olla harkittua. Niin sanotusti liian pitkällä silmukan pituudella voi saada löysähköä ja pehmeää neulosta.
Tyhjää kelkkaa ei kannatta vetää työn yli (ellei se ole tarkoituksellista), sillä neule putoaa silloin koneesta. Myöskään väsyneenä ei kannata langoittaa konetta, sillä joskus saattaa epähuomioissa langoittaa koneen väärinperin, tällöin kelkka ei kulje silmukoiden yli.
Itse ihastuin kokeilemaani variointiin, jossa silmukat pudotettiin ylhäältä alas. Pinnasta tuli ilmava ja keveä. Tällä tavoin tehtynä esimerkiksi hartiahuivi voisi olla ihana kylmiin luentosaleihin.
Neulekoneen käyttö kouluissa ei ole yleistä. Omassa koulussani ei esimerkiksi ollut neulekonetta ollenkaan. Suurin syy tähän on uskoakseni se, että neulekoneet vievät suhteellisen paljon tilaa.
Mutta neulekone voisi olla aivan hyvä laite oppilaiden kanssa. Voisi suunnitella oman neulevaatteen. Koska neulekoneella on suhteellisen nopeaa neuloa, pääpaino voisi olla suunnittelussa.
Lähteet:
Liisa Avelini: Kelkka, läppäkoukku ja silmukka - Koneneulonnan alkeet
http://www.kaspaikka.fi/neulonta/koneneulonta/index.html
http://blog.kaspaikka.fi/koneneulonta/
sunnuntai 28. lokakuuta 2012
Talvi tulee
En pidä itseäni mitenkään talvi-ihmisenä, mutta silti jotenkin kaunista sen tulo kuitenkin on.
Pienellä karvakasallakin taitaa olla jo talviset mietteet :)
torstai 25. lokakuuta 2012
Käsinneulominen
Neulonta eli neulominen on menetelmä, jossa kulkee vain yksi lanka yhdensuuntaisena, kertautuvina kerroksina, joissa lanka kiertyy itsensä ympäri kerroksittain silmukoiksi. Verrattuna kudottuun kankaaseen, jonka valmistukseen käytetään kangaspuita, on kahteen suuntaan kulkevia lankoja: kuteita ja loimia. Joillakin murrealueilla käytetään kutomista tai tikkaamista neulomisen synonyyminä.
Neulomistekniikka on kehittynyt erilaiseksi eri henkilöillä ja eri maissa. Skandinaavisen tyylin käyttäjillä kerältä tuleva lanka juoksee vasemman käden kämmenen sisältä vasemman etusormen yli ja siitä muodostetaan silmukoita oikean käden puikolla noukkimalla.
Nykypäivän neulontabuumia siivittää blogikulttuuri. Käsityöntekijä voi tuoda esiin omia luomuksiaan, jakaa ohjeita ja saada palautetta ihmisiltä, joita kiinnostavat samat asiat. Sosiaalisenmedian aikana on tärkeää, että tiedon jakaminen ja löytäminen on helppoa ja nopeaa sekä kaikkien saatavilla.
Muistan koulun neulontatunneilta parhaiten aivan ensimmäisen neuletyöni, Nätti-Nallen. Nalle koostuu eri paloista ja jo yhdessä työssä voi havaita kehittymistä. Kädet ja jalat on neulottu ainaoikeinneuleella ja muutamassa kohdassa näyttää silmukka pudonneen. Vartalo-osiossa on ainaoikeinneuleen lisäksi tehty sileää neuletta ja pieni pätkä kaulan kohdalla joustinneuletta. Olen opetellut aika nopeasti myös nurjan silmukan, muistan ettei ollut pakko kokeilla nurjien silmukoiden tekemistä. Olin lopputulokseen tosi tyytyväinen ja ylpeä työstäni. Neulominen oli helpon tuntuista minulle ja pidin siitä heti. Tämän jälkeen neulontakerrat olivat käsityötunneilla parhaita ja joissa tunsin onnistumisen hetkiä eniten. Käsityötunnit eivät olleet tekemisen kannalta mielituntejani, pidin enemmän niiden rennosta tunnelmasta. Mutta onnistuneesta kokemuksesta neuleharrastus alkoi ja neulomisesta tulikin lempikäsityötekniikkani.
Neulontaa opetettaessa tulisi ottaa huomioon oppilaiden ennakkotiedot. Joku oppilas saattaa jo osata neuloa ja ehkä neuloo eri otteella kuin opettaja. Opettajan olisi hyvä hallita useampia tapoja tehdä sama asia, mutta opettaessa käyttää johdonmukaisesti yhtä.
Aloittelijan kannattaa aloittaa suhteellisen paksulla langalla ja puikoilla. Langan tulisi liikkua hyvin puikolla, mutta ei niin paljoa että silmukat uhkaavat tippua puikolta. Villa/villasekoitelanka on paras vaihtoehto.
Kannattaa edetä tasoneuleesta suljettuun neuleeseen sekä opetella ensin oikea silmukka ja tämän jälkeen nurja silmukka. Kun osaa perusasiat kunnolla, on helppo lähteä varioimaan oman mielenmukaisesti.
Vasenkätisten olemassa olo on hyvä muistaa. Jotkut vasenkätiset neulovat kyllä oikealta, mutta eivät kaikki. Opettajan tulee tietää kuinka vasenkätinen neuloo, jotta vasenkätisen työ onnistuu eikä tule ylimääräistä turhautumista, kun ei hahmota neulomista. Jokaisen oppilaan tulisi saada mielekäs kokemus käsityötunneilta ja se ei saisi olla kiinni siitä ettei opettaja osaa neuvoa vasenkätistä vasenkätisesti.
Ajankohtaisten asioiden seuraaminen on tärkeää opettajan työssä. Ajankohtaisia asioita ja ilmiöitä voidaan myös hyödyntää neulontatunneilla. Esimerkiksi Arnen ja Carloksen joulupallo-ilmiö on tällainen.
Kun osaa tehdä perusasiat neulomalla siitä on hyötyä vaikeaoloisissa kuvioissa. Monesti vaikeanoloiset kuviot neulonnassa on toteutettu perussilmukoiden avulla. Esimerkiksi useissa pitsineuleissa on kyse langankiertojen ja yhteenneulottujen silmukoiden ryhmittelystä.
Neulomistekniikka on kehittynyt erilaiseksi eri henkilöillä ja eri maissa. Skandinaavisen tyylin käyttäjillä kerältä tuleva lanka juoksee vasemman käden kämmenen sisältä vasemman etusormen yli ja siitä muodostetaan silmukoita oikean käden puikolla noukkimalla.
Nykypäivän neulontabuumia siivittää blogikulttuuri. Käsityöntekijä voi tuoda esiin omia luomuksiaan, jakaa ohjeita ja saada palautetta ihmisiltä, joita kiinnostavat samat asiat. Sosiaalisenmedian aikana on tärkeää, että tiedon jakaminen ja löytäminen on helppoa ja nopeaa sekä kaikkien saatavilla.
Muistan koulun neulontatunneilta parhaiten aivan ensimmäisen neuletyöni, Nätti-Nallen. Nalle koostuu eri paloista ja jo yhdessä työssä voi havaita kehittymistä. Kädet ja jalat on neulottu ainaoikeinneuleella ja muutamassa kohdassa näyttää silmukka pudonneen. Vartalo-osiossa on ainaoikeinneuleen lisäksi tehty sileää neuletta ja pieni pätkä kaulan kohdalla joustinneuletta. Olen opetellut aika nopeasti myös nurjan silmukan, muistan ettei ollut pakko kokeilla nurjien silmukoiden tekemistä. Olin lopputulokseen tosi tyytyväinen ja ylpeä työstäni. Neulominen oli helpon tuntuista minulle ja pidin siitä heti. Tämän jälkeen neulontakerrat olivat käsityötunneilla parhaita ja joissa tunsin onnistumisen hetkiä eniten. Käsityötunnit eivät olleet tekemisen kannalta mielituntejani, pidin enemmän niiden rennosta tunnelmasta. Mutta onnistuneesta kokemuksesta neuleharrastus alkoi ja neulomisesta tulikin lempikäsityötekniikkani.
Neulontaa opetettaessa tulisi ottaa huomioon oppilaiden ennakkotiedot. Joku oppilas saattaa jo osata neuloa ja ehkä neuloo eri otteella kuin opettaja. Opettajan olisi hyvä hallita useampia tapoja tehdä sama asia, mutta opettaessa käyttää johdonmukaisesti yhtä.
Aloittelijan kannattaa aloittaa suhteellisen paksulla langalla ja puikoilla. Langan tulisi liikkua hyvin puikolla, mutta ei niin paljoa että silmukat uhkaavat tippua puikolta. Villa/villasekoitelanka on paras vaihtoehto.
Kannattaa edetä tasoneuleesta suljettuun neuleeseen sekä opetella ensin oikea silmukka ja tämän jälkeen nurja silmukka. Kun osaa perusasiat kunnolla, on helppo lähteä varioimaan oman mielenmukaisesti.
Vasenkätisten olemassa olo on hyvä muistaa. Jotkut vasenkätiset neulovat kyllä oikealta, mutta eivät kaikki. Opettajan tulee tietää kuinka vasenkätinen neuloo, jotta vasenkätisen työ onnistuu eikä tule ylimääräistä turhautumista, kun ei hahmota neulomista. Jokaisen oppilaan tulisi saada mielekäs kokemus käsityötunneilta ja se ei saisi olla kiinni siitä ettei opettaja osaa neuvoa vasenkätistä vasenkätisesti.
Ajankohtaisten asioiden seuraaminen on tärkeää opettajan työssä. Ajankohtaisia asioita ja ilmiöitä voidaan myös hyödyntää neulontatunneilla. Esimerkiksi Arnen ja Carloksen joulupallo-ilmiö on tällainen.
Joulupallot
Kun osaa tehdä perusasiat neulomalla siitä on hyötyä vaikeaoloisissa kuvioissa. Monesti vaikeanoloiset kuviot neulonnassa on toteutettu perussilmukoiden avulla. Esimerkiksi useissa pitsineuleissa on kyse langankiertojen ja yhteenneulottujen silmukoiden ryhmittelystä.
Herringbone
Kennoneule (nurjia ja oikeita silmukoita)
Lähteet:
Stanfield, Lesley ja Griffits, Melody:
Neulojan käsikirja - silmukat, palmikot, kuviot: yli 160 mallineuletta käsityön ystäville
Neulojan käsikirja - silmukat, palmikot, kuviot: yli 160 mallineuletta käsityön ystäville
perjantai 5. lokakuuta 2012
Virkkaus
Virkkaus on käsityötä, jossa virkkuukoukun avulla tehdään langasta silmukoita ja vedetään niitä aiemmin tehtyjen silmukoiden läpi. Näin syntyy virkattua pintaa. Perinteisiä virkkauskohteita ovat olleet pitsit lakanoiden ja pyyheliinojen reunoihin sekä sängynpeitteet valkeasta kalastajalangasta. 1960-luvulla tuli muotiin isoäidin neliö, lappunen, joita yhdistelemällä on helppo koota esimerkiksi poncho, tai torkkupeitto. 2000-luvulla skeittarit ja snoukkaajat ovat ottaneet pipojen virkkaamisen harrastuksekseen ja tuoneet virkkausharrastuksen muotiin etenkin poikien keskuudessa.
Työoteena voidaan käyttää kynäotetta tai veitsiotetta. Opettajan tulee käyttää johdonmukaisesti opettaessaan toista. Joillakin oppilailla voi olla aiempaa kokemusta virkkauksesta ja ote voi olla toinen mitä opettaja käyttää. Mielestäni toisen vaihtoehdon voi esitellä oppilaalle, mutta hän saa käyttää sitä mikä tuntuu parhaalta. Useimmiten ohuempia lankoja virkataan kynäotteella ja paksuja veitsiotteella. Veitsiotteella saadaan enemmän voimaa virkkaukseen. Aloittelijalle voi olla helpompi käyttää veitsiotetta.
Opetettaessa perussilmukat on hyvät osata purkaa pienempiin osiin, jolloin aloittelijan on helpompi seurata ohjetta. On hyvä jos sanallisen ohjeen tukena on kirjallinen ohje josta voi seurata. Jos oppilas ei hahmota virkkausta, voidaan neuvoa kädestäpitäen.
Vasenkätinen otettava huomioon erityisesti. Jotkut vasenkätiset virkkaavat oikealta, ovat niin sanotusti molempikätisiä, mutta eivät kaikki. Ettei vasenkätinen oppilas turhaudu työtään tehdessä, opettajan tulee osata myös virkata vasenkätisesti.
Oma muistoni koulusta virkkaukseen liittyen pohjautuu suureen onnistumisen hetkeen. Kolmannella tai neljännellä luokalla ollessani meidän oli tarkoitus tehdä isoäidinneliöistä pieni laukku, johon oli saanut aivan itse päättää värit. Omasta laukustani oli tulossa musta-mintunvihreä. Ennen laukun valmistusta oli virkattava mallitilkku pylväitä käyttäen. Oma mallitilkkuni vuoroin leveneni valtavasti ja vuoroin kapeni aivan pieneksi. Sen mallitilkun jälkeen en päässyt aloittamaan laukkua, vaan jouduin tekemään toisen tilkun. Toista tilkkua teinkin hartaasti ja tarkkaan, siitä syystä tilkusta tulikin tasainen. Ja viimein pääsin aloittamaan laukun teon, ei siitä laukustakaan aivan tasaista tullut, mutta paljon käytetty siitä huolimatta. Juuri se tekee muistosta niin muistettavan, ettei tilkku onnistunut ensimmäisellä kerralla, vaan epäonnistuminen tapahtui ensin. Vastoinkäymisestä sisuuntuneena uusi yritys, joka tuotti halutun lopputuloksen. Varmaan myös se että työhön sain kerrankin valita itse värit, jotka tilattiin varta vasten, eikä tarvinnut käyttää muiden jämälankoja, joista ei monestikaan löytynyt itseä miellyttävää väriä.
Perussilmukoilla voidaan luoda yllättävän monenlaisia pintoja. Silmukoiden asettelu on määräävä pinnan kuvion.
Tunnilla dokumenttikameran avulla tehty demonstrointi oli hyvää harjoitusta. Olen kerran aiemmin opettanut ensimmäisen luokan oppilaille ryijynukkasolmun tekoa dokumenttikameran avulla. Näitä kahta kertaa vertaillessani, huomasin kuinka tärkeä osa valaistus on. Liiallinen valo tai väärin kohdistettu valo tekee helposti epäselväksi sen mitä on näyttämässä.
Rauhallinen näyttäminen myös tukee selkeää ja hyvää demonstraatiota. Voisin melkein sanoa ettei voi tehdä liian hitaasti liikkeitä. Dokumenttikamera kuitenkin hidastaa liikettä heijastuessaan valkokankaalle.
Värien käyttöä kannattaa miettiä tarkoin. Liian tummat tai liian vaaleat eivät näy selkeästi. Vaalea on tummaa parempi ja vihreä osoittautui hyvin näkyväksi.
Lähteet:
Barnden, Betty: Virkkaajan suuri silmukkakirja
Työoteena voidaan käyttää kynäotetta tai veitsiotetta. Opettajan tulee käyttää johdonmukaisesti opettaessaan toista. Joillakin oppilailla voi olla aiempaa kokemusta virkkauksesta ja ote voi olla toinen mitä opettaja käyttää. Mielestäni toisen vaihtoehdon voi esitellä oppilaalle, mutta hän saa käyttää sitä mikä tuntuu parhaalta. Useimmiten ohuempia lankoja virkataan kynäotteella ja paksuja veitsiotteella. Veitsiotteella saadaan enemmän voimaa virkkaukseen. Aloittelijalle voi olla helpompi käyttää veitsiotetta.
Opetettaessa perussilmukat on hyvät osata purkaa pienempiin osiin, jolloin aloittelijan on helpompi seurata ohjetta. On hyvä jos sanallisen ohjeen tukena on kirjallinen ohje josta voi seurata. Jos oppilas ei hahmota virkkausta, voidaan neuvoa kädestäpitäen.
Vasenkätinen otettava huomioon erityisesti. Jotkut vasenkätiset virkkaavat oikealta, ovat niin sanotusti molempikätisiä, mutta eivät kaikki. Ettei vasenkätinen oppilas turhaudu työtään tehdessä, opettajan tulee osata myös virkata vasenkätisesti.
Oma muistoni koulusta virkkaukseen liittyen pohjautuu suureen onnistumisen hetkeen. Kolmannella tai neljännellä luokalla ollessani meidän oli tarkoitus tehdä isoäidinneliöistä pieni laukku, johon oli saanut aivan itse päättää värit. Omasta laukustani oli tulossa musta-mintunvihreä. Ennen laukun valmistusta oli virkattava mallitilkku pylväitä käyttäen. Oma mallitilkkuni vuoroin leveneni valtavasti ja vuoroin kapeni aivan pieneksi. Sen mallitilkun jälkeen en päässyt aloittamaan laukkua, vaan jouduin tekemään toisen tilkun. Toista tilkkua teinkin hartaasti ja tarkkaan, siitä syystä tilkusta tulikin tasainen. Ja viimein pääsin aloittamaan laukun teon, ei siitä laukustakaan aivan tasaista tullut, mutta paljon käytetty siitä huolimatta. Juuri se tekee muistosta niin muistettavan, ettei tilkku onnistunut ensimmäisellä kerralla, vaan epäonnistuminen tapahtui ensin. Vastoinkäymisestä sisuuntuneena uusi yritys, joka tuotti halutun lopputuloksen. Varmaan myös se että työhön sain kerrankin valita itse värit, jotka tilattiin varta vasten, eikä tarvinnut käyttää muiden jämälankoja, joista ei monestikaan löytynyt itseä miellyttävää väriä.
Perussilmukoilla voidaan luoda yllättävän monenlaisia pintoja. Silmukoiden asettelu on määräävä pinnan kuvion.
Kohotetutu popcornit (kimppu pylväitä)
Jääpuikkovirkkaus (otetaan silmukka alemmalta kerrokselta)
Rauhallinen näyttäminen myös tukee selkeää ja hyvää demonstraatiota. Voisin melkein sanoa ettei voi tehdä liian hitaasti liikkeitä. Dokumenttikamera kuitenkin hidastaa liikettä heijastuessaan valkokankaalle.
Värien käyttöä kannattaa miettiä tarkoin. Liian tummat tai liian vaaleat eivät näy selkeästi. Vaalea on tummaa parempi ja vihreä osoittautui hyvin näkyväksi.
Tölkkiklipsuvirkkaus
Omassa demonstraatiossa näytin tölkkiklipsuvirkkausta. Mielestäni tämä osoittaa että virkkauksessa on vain mielikuvitus rajana. Kierrätysmateriaalien käyttö ja kestävä kulutus ovat ajankohtaisia.
Lähteet:
Barnden, Betty: Virkkaajan suuri silmukkakirja
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)