Solmeilu

Makramee

Makramee-solmeilu sai luultavasti alkunsa 1200-luvun arabien kehittämänä. Termi makramee tulee arabian kielen sanasta migramah, joka tarkoittaa reunakoristelua tai kirjottua huntua. Tekniikka on siirtynyt maurien mukana Espanjaan, josta se levisi muualle Eurooppaan.

Nykypäivänä makramee tuntuu tulevan muotiin jälleen. Useat vaate- ja koruliikkeet ovat tuoneet mallistoihinsa makramee-solmeiltuja koruja, joihin on yhdistetty helmiä, kiviä ja muuta kimaltavaa. Itse sain vasta kummitädiltäni Egyptistä tuliaisena korun, jonka valmistukseen on käytetty makrameeta.

Koulussa makrameeta voidaan hyödyntää monilla eri luokka-asteilla. Esimerkiksi pieninä välitöinä tai lisätöinä, kun on saanut muuten oman työnsä valmiiksi. Ystävänauhat ovat monesti oppilaiden mieleen. Itse olen käsityötunnilla viidennellä tai kuudennella luokalla tehnyt ystävännauhoja ja avaimenperiä tekemällä erisuuntaisia tasosolmuja. Muistan myös kuinka yksi luokkatoverini teki samalla tekniikalla koirantalutushihnan.
Vaihtoehtoisesti voidaan tehdä suurempikin työ, esimerkiksi vyö tai kassi. Tämä riippuu aivan opettajasta, mitä tekniikoita hän haluaa tunneillaan opettaa ja käyttää.

Makrameeta aloittaessa solmujen eri vaiheiden tekoa helpottaa, jos käytettävissä on erivärisiä ja paksuja lankoja, esimerkiksi trikookude käy loistavasti. Katsottaessa paperiversiosta ohjetta kannattaa käyttää väri, jotta hahmottaa missä lanka kulkee. Monesti oppilaan voi olla hankala hahmottaa mikä on tukilanka ja mikä solmimislanka, tällöin tukilangan voi merkitä esimerkiksi pienellä teipin palalla. Yhteisöllinen oppiminen on hyvä tällaisen opettelussa, kun oppilaat yhdessä miettivät kuinka solmun kuuluisi tulla, on lopputulos opettavampi kuin silloin jos opettaja heti kertoo sen. Tietysti alussa opettajan tulee ilmaista selkeästi ja kuinka solmuja tehdään; selittää sanallisesti, näyttää havaintomateriaalia ja mahdollisesti jopa näyttää kädestä pitäen. Kädestä pitäen vain silloin jos oppilas ei muuten kykene tekemään solmuja.

Fransut

Tietoa fransuista (toiselta nimeltään franssi) löytyy 1700-luvulta alkaen. Myöhemmin 1800-luvulla fransut ovat olleet jo yleisesti tunnettuja ja suosittuja Suomessa. Keski-Pohjanmaalla on fransuja tehty enemmän ja siellä on perehdytty perusteellisemmin fransuihin ja kehitelty malleja. Fransujen suosio on vähentynyt ajan kuluessa mutta sen perinnettä pidetään yllä.

Fransujen solmimisessa käytetään kahta erilaista solmua ja niiden solmimissuunta on vasemmalta oikealle. Fransujen solmimisessa on tärkeää kiinnittää huomiota työn tasaiseen jälkeen. Solmuja kannattaa harjoitella ennen varsinaisen työn aloittamista. Fransuille on hyvin ominaista, että ne päättyvät tupsuihin, jotka on jaettu päätupsuihin ja välitupsuihin.

Itse koin fransujen teon vaikeaksi. Aloitin ainakin viisi kertaa alusta ja näytetilkkuni on aika pieni, mutta olen siitä erityisen ylpeä. Solmujen tasaiseksi saaminen on yllättävän hankalaa ja sen huomaa heti kädenjäljessä. Vielä jonain päivänä onnistun tekemään kunnollisen fransun, se vain tarvitsee tällä hetkellä aikaa ja harjoitusta.

Käsityönopettajan on hyvä osata fransun teko, sillä hän on omalta osaltaan vaikuttamassa siihen mitä tulevat sukupolvet tietävät käsityöperinteistä. Fransuja voidaan pienimuotoisesti harjoitella esimerkiksi kudotun työn päättelyssä.
Uskoisin että erityisen tärkeää tietää fransuista silloin, kun opettaa Keski-Pohjanmaalla, jonne fransujen teko perinne sijoittuu maantieteellisesti.
Monesti opettajalle voidaan tuoda jokin näyte ja kysyä kuinka tämä tehdään ja mitä tämä on.

Verkko

Vanhin verkkolöytö on Antrean verkko, jota on käytetty noin 10000 vuotta sitten. Kyseinen verkko oli tehty pajunkuoresta.
Kalaverkkojen tekemisessä yleisesti on käytetty puuvillaista kalalankaa, josta kalalangan nimityskin tulee. Myöhemmin nailonlanka on syrjäyttänyt kalalangan, kestävyytensä takia.
Muotonsa perusteella verkot ryhmitellään kahteen päätyyppiin eli kulmikkaisiin verkkoihin ja ympyräverkkoihin. Kulmikkaat verkot jaetaan vielä vino- ja suorasilmäisiin verkkoihin. Kaikki tyyppeihin kuuluvien pitsien verkonsilmä tehdään samalla tavalla, mutta niillä on erilaiset aloittamistavat.

Verkkopitsi eli filét pitsi on saanut alkunsa tavallisesta kalaverkosta. Egyptiläiset, babylonialaiset ja assyrialaiset ovat käyttäneet verkkoa aikoinaan jonkinlaisena päähineenä. Kreikkalaisten ja roomalaisten ylimysten vaatteita koristeltiin metallilankaisilla verkoilla. Länsimaissa alttariliinat ovat olleet verkkopitsein koristeltuja. Suomessa verkkopitsejä on käytetty kirkkotekstiileissä 1600-luvun alussa.
Verkkopitseihin voidaan käyttää aivan samaa solmua kuin mitä kalastajat käyttävät verkkoa kutoessaan. Verkkopitsien tekeminen on erittäin hidasta, joten sitä tehdään suhteellisen vähän. Virkkaamalla saadaan hyvin samannäköistä pintaa ja paljon nopeammin.

Verkon tekeminen koulumailmassa on mielestäni verrattavissa hieman fransujen tekoon, opettajan olisi hyvä esitellä käsityöperinteitä. Verkon tekoa voisi integroida historian tuntien kanssa tai järjestää perinneteemapäivä, joissa verkon teko voisi olla yksi osa.
Varsinkin pienempien oppilaiden kanssa voisi integroida kuvataiteen yhteyteen: verkkoon voisi piirtää, leikata ja liittää kaloja.

Lähteet:
 Boberg, Anne-Marie: Makramee
Aspfors, Bertta: Fransut, eli, franssit : kaunista käsityöperinnettä
http://www.kaspaikka.fi/savonlinna/Virtu/Pitsi%20etusivu.html

Huovutus

Huovutus on ikivanha menetelmä tuottaa kangasta.
Huovuttaminen on menetelmä, jossa villakuidusta valmistetaan huopaa, perinteisesti lämpimän veden, emäksisen aineen (saippuan) ja mekaanisen muokkauksen avulla.

Suomessa yleisesti myydään kahdenlaista villa huovutukseen; suomenlampaan villaa ja merinovillaa.

Suomenlampaan villaa on lyhyttä ja kiharaa. Suomenlampaan villaa on aloittelijan helpompi käsitellä kuin merinovillaa. Suomenlampaan villa on koostumukseltaan karkeampaa ja huopuu helpommin.

Paras merinovilla saapuu Australiasta ja Uudesta Seelannista. Villan kiharuuden vuoksi sitä on helppo käsitellä. Merinovilla on ohutta, kestävää ja eristää lämpöä erinomaisesti. Merinovilla ei kutita iholla, kuten suomenlampaan villa, jonka takia se on suosittu vaatetuksessa.

Villa huopuu hyvin, sillä sen kuitujen pintarakenne on suomumainen. Kuituja hierotaan toisiinsa lämpimässä vedessä, veden lämpötilan tulisi olla noin 40 °C. Mekaanisen muokkauksen avulla kuidut takertuvat toisiinsa, kun suomut avautuvat ja kuidut liikkuvat. Kylmällä vedellä huuhdottaessa kuidun suomut sulkeutuvat ja kiinnittyvät toisten kuitujen suomuihin, jolloin muodostuu huopaa. Kylmä vesi ja liian kuuma vesi veltostuttaa helposti villakuidut. Villakuidun vanumisessa on kyse kutistumisesta, työ kutistuu noin 30 prosenttia alkuperäisestä. Huovuttajat puhuessaan huopumisesta tarkoittavat vanumista. Itse käytän sanaa huopuminen samassa merkityksessä tässä tekstissä.

Villan huopumiseen vaikuttavat esimerkiksi kuitujen pituus, elastisuus, kiharuus sekä rasvaisuus. Yleensä luonnonväriset villat huopuvat värjättyjä villoja paremmin, koska niissä on enemmän villarasvaa.

Neulahuovutus
Neulahuovutus on huovutus lajeista työläin. Neulahuovutuksessa käytetään huovutuskoneen neulaa. Huovutusneulassa on väkäsiä, jotka työntävät kuituja niin että ne menevät lomittain ja huopuvat, kun neulalla painelee. Pinta tulee tiiviimmäksi. Mitä enemmän pintaa painelee, sen tiiviimpi siitä tulee. Huopuminen tapahtuu hitaasti ja tarvitsee useita toistoja samaan kohtaan. Monesti neulahuovuttamalla tehdään pieniä töitä tai yksityiskohtia, jos halutaan tehdä suurempaa pintaa, kannattaa työvälineeksi valita sarjaneula.

Aloittelijan kannattaa huomioida alussa, ettei tee liian tarkkaa suunnitelmaa halutusta työstä. Sillä juuri halutun kaltaiseen tulokseen on hankala päästä edes kokeneen huovuttajan. Kuitenkin suunnitelma elää ja muuttuu huovutuksen aikana. Voisi olla hyvä käyttää koulussa oppilaiden kanssa jotain muuta kuin kynää ja paperia suunnitteluun, esimerkiksi muovailuvaha. Tällä tavoin saadaan suunnitelmista vähemmän pikkutarkkoja.

Varsinkin jos ei ole koskaan huovuttanut kannattaa lähteä liikkeelle tasohuovutuksesta, esimerkiksi kankaalle voi huovuttaa kuvioita. Tässäkin kannattaa muistaa, ettei yritä lähteä tekemään liian vaikeaa ja yksityiskohtaista kuvioita ensimmäisenä.

Seuraavana voidaan siirtyä kolmiulotteisen kuvion tekoon.

Tärkeää neulan kanssa on huovuttaa sillä pystysuorassa. Viistosti huovutettaessa neula katkeaa helpommin.

 

Huovutetun pään valmistus:

1. Leikkaa superlonista pala ja muotoile se pyöreäksi. Koverra silmien kohdalle viilto.

2. Aloita laittamaan huovutus villaa ohuina kerroksina ja huovuta neulan avulla.

3. Muotoile nenä, silmäluomet ja huulet.

4. Tee silmät (huopapalloista)

5. Huovuta halutunlaiseksi.

Selkeiden ohjeiden mukaisesti tehtynä päästä voi saada onnistuneen. Oma ajatukseni oli ensin tehdä keijukaisen pää, mutta huomasin kuinka sirojen piirteiden tekeminen on vaikeaa. Suunnitelma vaihtuikin kesken kaiken. Teemanani oli auringonlasku ja hahmosta tulikin menninkäinen, Päivänsäde ja menninkäinen kappaleen innoittamana. Ystäväni ovat kommentoineet pään muistuttavan Harry Potterista tuttua kutistettua päätä (iloisemmissa väreissä).

Voi olla hyväkin jos tekemälleen hahmolle on olemassa esikuva tai yhtymäkohta johonkin.

 

 Huopahelmiä

Neulahuovutin myös palloja, ajatuksena on valmistaa huopahelmiä. Pallot olisi voinut myös märkähuovuttaa, mutta pidän itse enemmän neulahuovutuksen pehmeästä pinnasta.  Samalla tekniikkaa käytin kun harjasin Mansikka-kissastani karvoja ja kokeilin huovuttaa niitä. Mansikka on puolipitkäkarvainen ja karvan laatu on pehmeä, joten todella helposti huovuttuvaa. Karvaa tarvitsee tosi paljon pieneen huovutettuun palloon, onneksi karvaa irtoaa paljon ja nyt se menee hyötykäyttöön.

 

Märkähuovutus

Itse yllätyin kuinka haastavaa minulle itselleni oli märkähuovuttaminen. Kyseessä ei ole mikään pikkutarkkahomma, vaan voi suurpiirteisesti toimia. Mutta epätoivo ei vallannut ja haluan kehittää tätä taitoa eteenpäin.

 

Kaksi erilaista huopapitsiä

Villan määrä huomattavasti näkyy lopputuloksessa. Ensimmäisessä on  liian vähän villaa ja siitä syystä pitsissä on pieniä reikiä ja läpikuultavuutta. Toisessa on runsaasti villaa lopputulos on hieman tönkkö. Tekijällä on aina vapaus tehdä oman suunnitelman mukaisesti ja suunnitelman ei tarvitse noudattaa perinteistä kaavaa.

Kokeilin myös vapaalankahuovutusta. Laitetaan huopuvaa lankaa ja villaa esimerkiksi pyyhkeen sisään ja rullataan pyyhe sekä sidotaan rulla kiinni. Tämän jälkeen laitetaan paketti pesukoneeseen ja pesuohjelma 40 asteeseen. Omasta mielestäni tulos ei ollut tarpeeksi huopunut, joten huovutin saippuan avulla pintaa lisää.

Oma aiempi huovutuskokemus oli virkattujen ja neulottujen tossujen ja lapasten pesukonehuovutus. Itse pidän tästä menetelmästä suuresti, pienet virheet ja epätasaisuudet häviävät tuotteen huopuessa. Voisin käyttää tätä myös koulumaailmassa oppilaiden kanssa. Varsinkin kun on aloittelija kyseessä voisi neulotun tai virkatun työn huovuttaa ja näin ollen se olisi ulkonäöllisesti erittäin onnistunut.

Huovutus sopii muutenkin erinomaisesti koulumaailmaan. Se sopii jokaiselle luokka-asteelle ja huovuttamisen eri tyyppejä voi käyttää eri luokilla. Vanhemmille oppilaille tarkkaa neulahuovuttamista ja pienemille suuripiirteisempää märkähuovutusta.

Lähteet:

Mäkelä, Terttu & Lampinen, Leena 2005. Neulahuovutus. WSOY.
http://www.proagria.fi/suomenlammasyhdistys/villamoniste.pdf
http://fi.wikipedia.org/wiki/Villa