maanantai 31. joulukuuta 2018

Syksyn viimeinen SNY-paketti

Syksyn viimeinen SNY-paketti saapui minulle jo ennen joulua, mutta jouluvalmisteluiden ja joulun vieton takia sen päivittäminen tänne on viivästynyt hieman.

Jälleen kerran SNY:ni on lukenut ajatuksiani :D Täydellisen väristä Kivijalkaa ja näitä kimaltavia Pyynikki lankoja pyörittelin vasta käsissäni. Hankintalistalla olikin uudet Zingit, jotta voisin tehdä kahta sukkaa yhtaikaa.


Nam, mitä herkkuja paketissa olikaan. Piparivalkosuklaata on ollut suunnitelmissa maistella, edellinen levy kun menikin valkosuklaata rakastavalle kummipojalle nimipäivälahjaksi.


Ihania joulunappeja ja kaunis avaimenperä 💖 Nämä söpöt tonttuset sopivat oikein mainiosti Aarikan tonttujen ja viinipullonkorkki enkeleiden joukkoon. Tähden muotoiset kuusenkoristeet ovat juuri oikean kokoiset (ja olenkin etsinyt tämän kokoisia koristeita) nyt hankittuun pinkkiin joulukuuseen.


Tämä kortti on aivan ihana. Jostain syystä salmiakki on maistunut erityisen hyvin viime aikoina.


Lisäksi paketista paljatui Niina Laitisen sukkakalenteri 2019 ohjeineen ja haaste toteuttaa siitä sukat. Toivottavasti ensi vuonna tähän aikaan minulla on 12 pari enemmän villasukkia 💖 Laitisen mallit ovatkin kivoja, olenkin aiemminkin niistä joitakin toteuttanut. Nyt laitoinkin tammikuun Tintit aluille tästä pinkistä Kivijalasta.


Suuret kiitokset syksyiselle neuleystävälleni, joka oli Hepon.  Ihania ja inspiroivia paketteja olet jaksanut koota 💖

1 kommentti:

  1. Mukava että paketti oli mieleinen! Ja että langatkin sattui mieleiset :) Itse meinasin kanssa aloittaa tekemään sukkakalenterin sukkia :)kiva että sain olla parisi, oli mukava kasata paketteja ❤

    VastaaPoista