torstai 6. joulukuuta 2018

Marraskuun terveiset

Aiemmin marraskuussa salainen neuleystäväni muisti minua jouluisella välimuistamisella. Teetä ja nappeja. Napeista osa meneekin tämän joulun lahjoihin 😊


Itse marraskuun paketti sisälsi suunnattoman määrän ihanuutta 💖. Parini oli ajatellut puuvillalangasta valopalloja, niitä olenkin aiemmin jo tehnyt, mutta kaikki ovat siirtyneet uusiin koteihin. Jospa nyt tekisin valopalloja aivan itäiselleni. Vihreä opalin lanka on aivan täydellisen sävyinen ja kimaltaa ihanasti, nyt vain pitää päättää tuleeko siitä huivi vai hienostelusukat.

Joulukäsityöt lehti on aivan täynnä hyviä ideoita, tästä saan varmasti vielä moneksi jouluksi tehtyä juttuja. Ehkäpä myös kranssipohjalle syntyy tämän lehden mukainen kranssi. 


Valtavan suuret kiitokset ihanalle SNY:lle 💖 Tiskikukkasetkin otin jo käyttöön, kuten myös kuvasta unohtuneet ledtuikut 😊

1 kommentti:

  1. ooh, mikä paketti saapunut <3. pitäähän sitä nyt itsellekin valopallot tehdä ;)

    VastaaPoista